Pellon hinta oli viime vuonna keskimäärin 9 000 euroa, kymmenessä vuodessa nousua 9 prosenttia
Alueiden väliset hintaero ovat suuret.Maatalous- ja puutarhayritykset maksoivat viime vuonna ostamastaan peltomaasta keskimäärin 9 009 euroa hehtaarilta, Luonnonvarakeskus kertoo.
Alueiden väliset erot pellon ostohinnoissa ovat suuria.
Tilastointi tehdään niin sanottujen Nuts-alueitten mukaan.
Ostohinnat olivat korkeimmat Etelä-Suomessa, keskimäärin 10 348 euroa. Etelä-Suomeen kuuluvat tässä jaottelussa Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala.
Länsi-Suomessa keskiarvo oli 10 212 euroa hehtaaria kohden. Alueeseen kuuluvat Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta, Pirkanmaa ja Keski-Suomi.
Pohjois- ja Itä-Suomessa keskiarvo oli 6 244 euroa hehtaaria kohden.
Pellon hinnat vaihtelevat vuosittain jonkin verran, tyypillisesti 300–600 euroa hehtaaria kohden, Luonnonvarakeskus toteaa. Kymmenen vuoden aikana pellon ostohinnat ovat nousseet keskimäärin yhdeksän prosenttia.
Hinnat perustuvat Maanmittauslaitoksen Kauppahintatilaston aineistoon. Aineistossa ovat mukana rakentamattomasta, puhtaasta peltomaasta tehdyt kaupanvahvistajan vahvistamat kaupat, jossa pinta-ala on vähintään kaksi hehtaaria. Sukulaisuuskauppoja ei ole huomioitu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









