Kylvösiemenkauppa käyjo nyt poikkeuksellisen vilkkaana
Sertifioidusta kylvösiemenestä on mitä todennäköisimmin tulossa pulaa jo ennen kevättä.
Siemenkauppa on alkanut viime vuoden tapaan poikkeuksellisen aikaisin syksyllä. Lisäksi se on alusta alkaen ollut vilkasta.
”Erittäin vilkasta, selvästi tavanomaista vilkkaampaa”, korostaa Peltosiemenen toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva.
MT kysyi alkuviikon aikana suurilta pakkaamo- ja siemenkauppaketjuilta, millaisena ne näkevät siementilanteen.
”Uskoisin, että liikkeellä on runsaasti sellaisia viljelijöitä, jotka ovat todenneet, ettei omasta sadosta saa itävää siementä”, kertoo Tilasiemenen toimitusjohtaja Jukka Hollo.
Eviran mukaan vaikeiden korjuuolojen vuoksi monella tilalla oman sadon itävyys ei riitä kylvösiemeneksi (MT 9.11.).
Pakkaamoiden mukaan siemenet ovat tehneet tänä vuonna kauppansa kautta linjan: kaikki lajit ja lajikkeet kiinnostavat ostajia. Silti erityisiä suosikkejakin on.
K-maatalouden tuotelinjajohtajan Antti Korpisen mukaan kysytyimpiä ovat olleet monitahoiset ohrat sekä aikaiset kevätvehnät ja kaurat.
”Vehnän viljasato on monilla tiloilla vielä räikeämmin siemeneksi kelvotonta kuin ohra ja kaura”, Uusi-Rauva toteaa.
”Säiden vuoksi siemeneksi tarkoitettua kevätvehnää jouduttiin puimaan kosteana ja kuivaamaan korkealla lämpötilalla. Se on alentanut itävyyttä”, Korpinen kertoo.
Myös aikaiset lajikkeet ovat jälleen haluttuja, Hollo kertoo.
”Niitä on alettu haikailla jälleen. Varmasti vaikeilla korjuuoloilla on siihen suuri vaikutus.”
Sekä Uusi-Rauva, Hollo että Korpinen ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että ostetut siemenerät ovat aiempaa suurempia. Korpisen mukaan näin on erityisesti kevätvehnällä.
Syynä ei Hollon mukaan välttämättä ole vaikea korjuuvuosi vaan yleisempikin suuntaus.
”Varsinkin monilla isoilla tiloilla ostosiemen on todennäköisesti todettu helpoksi tavaksi ulkoistaa yksi työvaihe.”
Loppukauden siemenpulaa voi tänä vuonna pahentaa sekin, että vaikeat korjuusäät söivät satoa muiden tilojen tapaan myös siementuotantotiloilla.
Tilannetta kyllä helpottaa Korpisen mukaan siemenviljelijöiden ammattitaito. He onnistuivat sääoloiltaan haasteellisena kasvukautena pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan, Korpinen kiittelee.
Ongelmiakin silti on ollut, erityisesti kevätvehnällä. Osalla siemeneksi viljellyissä erissä itävyys on liian alhainen.
Sen sijaan kauran ja kaksitahoisen ohran sato oli hyvä, mutta niiden kysyntä on myös suurta.
Kokonaisuutena viljojen siemensato jäi tänä vuonna tavanomaista pienemmäksi.
”Tavaraa on selvästi tarvetta vähemmän. Monien lajikkeiden siemen on jo nyt loppunut”, Uusi-Rauva toteaa.
Ilman siementä kukaan ei silti jää, Hollo muistuttaa.
Vain vaihtoehdot vähenevät. ”Hyvin todennäköisesti rypsin ja rapsin siementä saa vielä keväälläkin, samoin härkäpapua.”
Myös nurmisiementen tilanne on hyvä.
Sato oli tänä vuonna keskimääräinen, mutta se on oikein hyvin itävää, Hollo kertoo.
Tuotantoalan pieneneminen on jo pitkään ollut siemenketjun huolenaihe. Tältä osin tilanne ei ole muuttunut miksikään.
”Siementuotantoa on jo useamman vuoden ajan vaivannut tuotantoalan pieneneminen. Sitä pitäisi saada kasvatettua nykyisestä”, Hollo korostaa.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
