Muovisilppua lannoitteeksi
Biokaasulaitosten tuottamasta lannoitteesta voi löytyä silputtua muovia, joka levitettynä kertyy mikromuoviksi pelloille. Valmistajan mukaan epäpuhtauksien määrä alittaa raja-arvot, mutta muovi voi asettaa viljelijän vaikeaan asemaan, kun tuote pitäisi levittää pellolle.
Valtionyhtiö Gasum tuottaa muun muassa biojätteistä mädättämällä saatua kaasua viidellä laitoksellaan Suomessa. Kun reaktoreihin ajetusta massasta on saatu kaasu talteen, jää jäljelle tummanpuhuva lieju eli mädätejäännös.
Lopputuotetta markkinoidaan viljelijöille kierrätyslannoitteena. Nestemäinen mädäte voidaan toimittaa maatilalle sellaisenaan tai siitä voidaan erotella kuiva-aine, jota on Gasumin mukaan 5–6 prosenttia kokonaispainosta.
Tilalla nestemäinen lannoite säilötään usein lietesäiliöissä tai -altaissa ja viedään pellolle lietelannan levityskalustolla.

Pohjoispohjanmaalaisella maatilalla vastaanotettiin Gasumin Oulun biokaasulaitoksen nestemäistä mädätettä tämän vuoden keväänä.
Lannoitteen toimittanut alihankkija toi tuotetta liikaakin. Erheellisen ylitäytön seurauksena avonaisen lietealtaan reunoilta valui maastoon kuutioittain mädätettä.
Maastoon valuttuaan tumma liete kuivui. Maasta erottuva runsas muovinen silppu keskeytti lannoitusaikeet.
Viljelijä on tahtonut pysyä asiassa nimettömänä. MT on käynyt tilalla valokuvaamassa tilanteen.
Korjaustoimia on käsitelty ympäristöviranomaisten kanssa ja alihankkija on tarjoutunut ennallistamaan alueen.

”Täytyy ottaa mittasuhteet huomioon”, vastaa tapauksesta tietoinen Gasumin kierrätysravinteiden asiantuntija Juhani Viljakainen.
”Tilalle on toimitettu 5 000 kuutiota mädätettä. Siinä määrässä saisi lain mukaan olla 1 200–1 300 kiloa muovia mukana.”
Gasumin mukaan lannoitteessa ei ole muovia lähellekään lain sallimaa määrää. Viljakainen ei ole käynyt paikalla, mutta korostaa, että Gasumin tuottama mädäte alittaa maa- ja metsätalousministeriön lannoitevalmisteista annetun asetuksen raja-arvot.
Asetuksen mukaan yli kahden millimetrin kokoisia epäpuhtauksia saa olla enintään viisi grammaa jokaista kuiva-ainekiloa kohti. Alle kahden millimetrin kokoisia kappaleita ei lasketa lainkaan.
Oulun laitoksen mädätteestä ei Gasumilla ollut antaa mittaustuloksia, mutta vastaavalla Syötepohjan laitoksella epäpuhtauksia on mitattu 40 prosenttia tämänhetkisestä sallitusta määrästä.
Epäpuhtauksiksi lasketaan muovi, lasi ja metalli, joista yhtä saa olla korkeintaan mainitut viisi grammaa kuiva-ainekiloa kohti. Kaikkia kolmea yhteensä korkeintaan kymmenen grammaa.
Vuoden 2028 alusta epäpuhtauksien sallitut määrät puolittuvat.
Gasumin mukaan mädätteen tyypillinen levitysmäärä on koostumuksesta riippuen noin 10–25 tonnia hehtaarille. Kuivattua lannoitetta vähemmän, nestemäistä enemmän.
Jos hehtaarille levitetään 20 tonnia nestemäistä mädätettä, on kuiva-ainetta mukana 1 200 kilogrammaa, jos aineen pitoisuus on kuusi prosenttia. Asetuksen sallima muovin määrä hehtaarille olisi tällöin kuusi kiloa.
Muovinen silppu on kevyttä. Tyypillinen kaupan kassalla myytävä ostoskassi painaa noin 25 grammaa. Hehtaarille levitettävään 20 tonniin mädätettä sopii asetuksen mukaan jopa 240 kaupan ostoskassin verran yli kahden millimetrin muovinpalasia.
Lannoiteasetuksen sallimissa rajoissa, sadan peltohehtaarin maatila saa toistuvasti levittää lannoitteen mukana jopa 600 kiloa muovia pelloilleen. Siis 24 000 kauppakassia. Muutamassa vuodessa sallituista määristä kertyisi tonneittain roskaa.
Gasumin mukaan epäpuhtauksia on heidän tuotteessaan korkeintaan noin 40 prosenttia sallitusta. Esimerkin mukaiseen hehtaarin lannoitemäärään päätyisi siis enää vain vajaan sadan kassin verran silppua.

MT:n kuvaamassa maastoon kuivuneessa mädätteessä muovia on silmin nähden paljon. Painoa on vaikea arvioida ilman laboratoriota. Lannoitteen tilannut viljelijä ei kertomansa mukaan aio levittää lannoitetta pellolle ennen kuin muovi poistetaan tai tuote haetaan takaisin.
Gasumin mukaan määrä näyttää poikkeukselliselta. Yhtiö kertoo tarjonneensa pinnalle nousseen muovin poistoa.
”Kevyenä muovi kelluu pinnalla. Ennen käyttöä massa sekoitetaan, joten muovi jakaantuu suureen määrään”, Viljakainen kertoo.
”On myös mahdollista, että lietealtaaseen on kertynyt useamman täyttökerran verran muoveja.”
Oulun biokaasulaitokselta on toimitettu viljelijöille 45 000–50 000 tonnia tavaraa vuosittain. Koko maassa Gasum toimittaa maatalouden käyttöön noin 260 000 tonnia vastaavaa lannoitetta.
Viljakaisen mukaan tuotteen sisältämästä muovista ollaan Gasumiin yhteydessä muutamia kertoja vuodessa.
”Jos esimerkiksi tulee joku mädäte-erä, johon on reaktorista päätynyt jokin paakku.”
Reaktorissakin muovi saattaa siis paakkuuntua ja jakautua toimituseriin epätasaisesti. Joku vastaanottaja voi saada tällaisen paakun lietealtaaseen.
Gasumilla on koekäytössä laitteita, jotka puhdistaisivat mädätettä ennen tiloille toimitusta. Nykyisellään biojätteestä seulotaan enin osa epäpuhtauksista jo saapumisvaiheessa, mutta osa kulkee seulan ohi.
”Kaasulaitokselle muovi päätyy biojätteen mukana. Kehittämistä olisi laitosten lisäksi siellä, missä jätettä syntyy”, Viljakainen kuittaa.
Lainsäädäntö
Mädätteelle asetetut epäpuhtauksien enimmäismäärät 2027 vuoden loppuun asti:
a) yli 2 millimetrin epäpuhtauksia enintään 5 grammaa kilogrammassa kuiva-ainetta joissain seuraavista muodoista: lasi, metalli tai muovi; ja
b) edellä a-kohdassa tarkoitettuja epäpuhtauksia yhteensä enintään 10 grammaa kilogrammassa kuiva-ainetta.
1.1.2028 alkaen määrät puolittuvat.
Kahta milliä pienempiä kappaleita asetus ei koske.
Lannoitevalmistusta valvoo Ruokavirasto.
- Osaston luetuimmat










