"Turpeella voidaan helpottaa energiakriisiä" – se edellyttää kuitenkin vähintään kahden hallituskauden ohjelmaa, Bioenergia ry esittää
Polttamista korvaavat uudet energiaratkaisut eivät ehdi lähivuosille, bioenergia-alan etujärjestö toteaa.
Turveala kaipaa varmuutta lähivuosien toimintaympäristöstä, jotta toimijat uskaltavat investoida ja työllistää. Kuva: Petteri KivimäkiTurpeen nykyinen tuotantokapasiteetti tarvitaan osaksi Suomen huoltovarmuutta tuleville vuosille, Bioenergia ry korostaa.
Turpeella voidaan helpottaa järjestön mukaan energiakriisiä. Se edellyttää kuitenkin vähintään kahden hallituskauden kestävää ohjelmaa.
Turpeen tuotantoa ja käyttöä tukevia päätöksiä on välttämätöntä tehdä vielä tämän vuoden aikana, jotta alalle saadaan selkeä riittävän pitkä näkymä eikä kotimaista huoltovarmuuspolttoainetta menetetä lopullisesti, bioenergia-alan etujärjestö vaatii.
"Energiaturpeella on mahdollista vähentää fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä, edesauttaa puun riittävyyttä, pienentää kuluttajien energialaskua ja hillitä inflaatiota", tiedotteessa perustellaan.
Järjestö toteaa, että nykytilanteessa on vaikea ennustaa, miltä esimerkiksi lämmityskausi 2024–25 näyttää. Polttamista korvaavat uudet energiaratkaisut eivät lähivuosille ehdi, ja energiapuun saatavuutta rajoittavat monet syyt.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






