Kainuussa talvehtii 720 metsäpeuraa – Kainuun metsäpeurat lasketaan vuosittain, Suomenselän joka toinen vuosi
Peurat laskettiin lentolaskentana ja niitä havaittiin lähinnä Sotkamossa ja Ristijärvellä.Metsäpeurojen laskentaolosuhteet olivat Kainuussa tänä talvena erittäin hyvät, Luonnonvarakeskus (Luke) tiedottaa. Runsas lumi vähensi peurojen liikkumista ja auttoi jälkien havainnoinnissa.
Peurojen laskenta tehtiin maaliskuun alussa neljänä päivänä. Apuna käytettiin helikopteria.
Lentolaskentojen perusteella Kainuussa talvehtii tänä talvena noin 720 metsäpeuraa, lähinnä Sotkamossa ja Ristijärvellä. Noin 12 prosenttia kaikista havaituista metsäpeuroista oli vasoja.
Laskenta-alue määräytyi esikartoituksen avulla, Luken tiedotteessa kerrotaan. Alue perustui Kainuun metsäpeurojen gps-pannoista saatuihin havaintoihin, Luken ja Metsähallituksen maastokartoituksiin sekä yleisöltä saatuihin havaintoihin.
Peurojen yksilömäärät laskettiin ja vasat tunnistettiin jokaisesta laumasta otettujen valokuvien avulla.
Kainuun metsäpeurakanta on romahtanut alle puoleen 2000-luvun alun huippuvuosista. Viimeiset viisi vuotta peurakanta on pysynyt vakaana. Kanta ei ole kuitenkaan lähtenyt nousuun, vaikka vasatuotto on hiukan elpynyt vuosikymmenen takaisesta aallonpohjasta.
Suomen metsäpeurakanta on jakautunut pääasiassa kahteen erilliseen populaation, joiden välillä ei ole yhteyttä. Kainuun populaation eläimet lasketaan vuosittain, Suomenselällä joka toinen vuosi.
Suomenselän Lappajärven ympäristössä talvehtiva peurakanta onnistuttiin laskemaan vuosi sitten kevättalvella. Laskennan perusteella Suomenselän metsissä vaeltaa noin 1 450–1 500 metsäpeuraa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

