Asunta katuuMetsäliitonvirheostoksia
Metsäliitto laajeni 2000-luvun alussa holtittomilla yritysostoilla ulkomaille. Metsäliitto Osuuskunnan nykyinen puheenjohtaja Martti Asunta myöntää virheet. Samalla hän muistuttaa, että virheinvestointien vaikutusta pahensivat monet asiat, joihin metsäyhtiöt eivät voineet vaikuttaa.
Sekä UPM, Stora Enso että Metsäliitto laskivat paperin kysyntänäkymät väärin. Se kannusti niitä maailmanvalloitukseen, joka toteutettiin paperitehtaita ostamalla.
Homma lähti lapasesta etenkin Metsäliitolla, joka laajenemiskiimassaan osti tehtaita lähes näkemättä. Pienimmillä kolhuilla selvisi UPM, jonka Amerikan kaupat peruuntuivat onnekkaasti. Stora Enso kuittasi Yhdysvalloista miljarditappion ja Metsäliitto maksoi kovat oppirahat lähinnä eurooppalaisista paperitehtaista.
”Teimme isoja virheratkaisuja 2000-luvun alussa, kun ostimme paperitehtaita maailmalta. Jälkikäteen arvioiden on selvää, että niin ei olisi pitänyt tehdä”, totesi Asunta Koneyrittäjien seminaarissa Hämeenlinnassa viime viikolla.
Pieleen eivät menneet pelkästään paperin kysyntäodotukset. Mattoa jalkojen alta vetivät myös valuuttakurssit, kun euron ja dollarin suhde keikahti päälaelleen.
”Dollarin heikkenemiseen sopeutuminen on ollut vaikeata. Oman valuutan säilyttänyt Ruotsi on pärjännyt meitä paremmin.”
Raaka-aineiden hinnat taas pomppasivat pilviin, kun Kiina lähti kasvuun. Suomalaisia pikkukyliä myöten romut kerättiin pihoilta ja sulatettiin metalliksi. Teollisuus ei saanut siirrettyä tuotantokustannusten nousua hintoihin.
Kotimaassa puukauppaa sekoitti metsäverojärjestelmän muuttuminen. Puun tuonti katkesi Venäjän määräämiin puutulleihin. Vuonna 2005 tulosta söi paperitehtaiden pitkä lakko.
Asunnan lista metsäteollisuuden kannattavuutta syöneistä asioista on pitkä. Ei siis ihme, että tehtaita lakkautettiin ja alettiin puhua auringonlaskun alasta.
”Nyt tilanne on toinen. Metsäteollisuuden näkymät ovat myönteiset”, lopetti Asunta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
