Puurakentaminen vähentäähiilidioksidipäästöt puoleen
Työ- ja elinkeinoministerion tutkimuksessa arvioitiin puutalorakentamisen vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin Suomessa vuoteen 2030 mennessä.
Kolmessa kehitysvaihtoehdossa puurakenteisten kerrostalojen osuus uudisrakentamisessa oli 22, 52 tai 82 prosenttia.
Vaihtoehdossa, jossa puurakentamisen osuus oli 82 prosenttia, päästöt vähenivät jopa yli puolella eli 102 000 hiilidioksiditonnilla.
Jos hiilen sitoutuminen puun kasvussa otettiin huomioon, päästöt vähenivät 249 000 tonnia vuodessa.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys ei joidenkin Rakennusteollisuus RT ry:n toimialojen mukaan noudata eurooppalaisten standardien sääntöjä rakennusten ympäristötehokkuuden arvioinnissa, eikä selvityksestä tehtyjä johtopäätöksiä siten voida pitää merkityksellisinä.
RT:n toimitusjohtajan Tarmo Pipatin mukaan rakennusmateriaalien päästövertailu ei anna oikeaa kuvaa niiden ympäristövaikutuksista.
”Todenmukaisen kuvan saamiseksi ympäristövaikutuksia tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti rakennuksen koko elinkaaren osalta”, Pipatti sanoo.
”Selvityksessä arvioidaan pelkkää rakentamisvaihetta ja ainoastaan hiilijalanjäljen näkökulmasta. Tutkimus vertailee päästöjä omatekoisin laskentasäännöin”, arvioi Pipatti.
Rakennusteollisuuden osana toimiva Puutuoteteollisuus ry ei yhdy annettuun kritiikkiin.
”Mielestämme selvitys tuo hyödyllistä tietoa rakennusmateriaalin valintojen merkityksestä osana rakennuksen koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia”, toteaa Puutuoteteollisuus ry:n puheenjohtaja Timo Luhtaniemi.
Puutuoteala haluaa yhdistyksen mukaan omalta osaltaan edistää rakentamisen ympäristövaikutusten pienentämistä ja tukea valtiovaltaa ja ministeriöitä pyrkimyksessä tähän suuntaan.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
