KHO: Vesivoimaloidenkalahaitat lievemmiksi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tuoreissa päätöksissään velvoittanut vesivoimayhtiöitä joko rakentamaan kalateitä tai lisäämään juoksutuksia.
Suomen ja Venäjän rajan ylittävä Hiitolanjoki on Vuoksen vesistöalueen lisäksi ainoa, jossa tavataan alkuperäistä Laatokasta nousevaa järvilohta.
Hiitolanjoen Voiman ja Vantaan Energian pitää selvittää vaihtoehdot, joilla nousukalat pääsevät kolmen voimalan ohi.
Hakemus kalateiden rakentamisesta on laadittava tämän vuoden loppuun mennessä.
Venäjän puolelta Hiitolanjoesta kalojen nousuesteet on poistettu jo vuonna 2001. KHO:n mukaan toimivat kalatiet Suomen puolella lisäisivät lohen ja taimenen kutualueet nykyisestä 0,1 hehtaarista 30-kertaisiksi.
Pielis- ja Ala-Koitajoen vaelluskalojen lisääntymisen parantamiseksi Kuurnan ja Kaltimon voimaloiden kalatalousmaksuja muutettiin.
Pamilon voimalaitos määrättiin lisäämään juoksutusta keskimäärin neljä prosenttia joen keskivirtaamasta.
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö vaatii vesilakiin muutoksia. Vanhat ja toistaiseksi voimassa olevat vesitalousluvat pitäisi muuttaa määräaikaisiksi.
Muutos antaisi elykeskuksille mahdollisuuden vaatia kalateiden rakentamista.
Vanhoihin lupiin tulee vapaa-ajankalastajien mielestä lisätä minimivirtaamavelvoite.
Vanhoissa säännöstely-, voimala- ja patoluvissa tulee järjestön mielestä soveltaa nykyistä enemmän aiheuttaja maksaa -periaatetta.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
