Hidas kasvu syö paperin kysyntää
Talouskasvun käynnistyminen kangertelee edelleen. Siitä huolimatta asiantuntijat odottavat, että taloudessa on vihdoin näkyvissä käänne parempaan.
”Euroalueen taantuma on alkanut laantua hiljalleen, mutta kasvuun lähtö on tuskaisen hidasta. Yhdysvaltain talous toipuu poliittisesta sekoilusta huolimatta ja Aasia on piristymässä”, totesi Nordean edustaja Suomen metsäkeskuksen seminaarissa maanantaina Oulussa.
Sellun ja paperin hintoja seuraavan Foexin mukaan Yhdysvaltain tilanne näyttää vaihteeksi aiempaa sekavalta. Nordea kuitenkin odottaa Yhdysvaltojen setvivän ongelmansa ja kiihdyttävänsä taloutensa lähes kolmen prosentin kasvuun jo ensi vuonna.
Euroalueella kirjataan tänä vuonna vielä miinusta, mutta ensi vuonna taloudet jo kasvavat. Suomi sen sijaan pääsee kasvuun kiinni jo tänä vuonna.
Paperin kysynnän heikkous on painanut paperin hintoja alas alkuvuonna. Viime viikolla hintojen lasku kuitenkin pysähtyi ainakin väliaikaisesti.
Foexin mukaan kannattamattoman tuotannon alasajo jatkuu Euroopassa. Jopa Kiinassa paperin kysynnän kasvu on jäänyt oletettua vaisummaksi.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
