EU-asiantuntijaryhmä esittää tilakohtaista suunnittelua ja hiililaskelmaa kestävän maa- ja metsätalouden määritelmäksi
Komission valmistelemat kriteerit osoittavat rahoitusalalle sen, kuinka kestävää mikäkin taloudellinen toiminta on. Myös metsä- ja maataloudelle sorvataan kriteerejä.Euroopan komissio valmistelee kriteerejä, joiden perusteella investoijat saavat tietoa eri taloudellisten toimintojen – myös maa- ja metsätalouden – kestävyydestä.
Yhdeksi metsätalouden kestävyyden kriteeriksi voitaisiin asettaa tilakohtainen metsänhoitosuunnitelma, jota tarkasteltaisiin 5-10 vuoden välein riippumattoman tahon puolesta, komission ulkopuolinen asiantuntijaryhmä esittää. Tarkoituksena on varmistaa se, että metsien hiilivarastot ja -nielut vahvistuvat eivätkä kasvihuonekaasupäästöt kasva.
Asiantuntijaryhmän mukaan kestävä metsätalous edellyttäisi myös niitä metsänhoitomenetelmiä, jotka vahvistavat metsien hiilivarastoja. Siksi alueiden, joissa on korkea monimuotoisuus tai hiilivarastot ovat suuret, käsittelyä tulisi välttää. Jos kyseiset kriteerit tulisivat komission lopullisiin säädöksiin mukaan, turvemaiden maa- ja metsätalouskäyttöä ei välttämättä luokiteltaisi kestäväksi toiminnaksi.
Kullekin tilalle pitäisi asiantuntijaraportin mukaan valmistella lisäksi oma hiililaskelmansa, jonka avulla päästöjen ja nielujen kehitystä – ja siten kestävyyttä – voitaisiin arvioida.
Kestävyyskriteerit ovat osa Euroopan komission kestävän rahoituksen esitystä, jonka tarkoituksena on ohjata investointeja ympäristön ja ilmaston kannalta parhaisiin kohteisiin. Kestävyyskriteerien toteutumista mitattaisiin komission säätämillä indikaattoreilla.
Komission rahoitusalalle valmistelemat kestävyyskriteerit eivät näillä näkymin perustuisi jäsenmaiden jo olemassa olevaan lainsäädäntöön. Suomen metsäala on vastustanut EU:n sanelemia kestävyyskriteerejä, sillä kestävyysmääritelmät kuuluvat sen mielestä kunkin jäsenmaan omaan kompetenssiin.
Maatalouteen ehdotetut kestävyysmittarit tähtäävät raportin perusteella muun muassa karjatalouden päästövähennyksiin sekä vähäpäästöiseen viljelyyn. Myös maataloudessa päästöjä tulisi raportoida tilakohtaisella hiililaskelmalla. Jotta metsä- tai maataloustoimenpidettä voidaan pitää kestävänä, asiantuntijaryhmä ehdottaa hiilidioksidipäästöille tiettyä kynnysarvoa, jota ei saisi ylittää.
Rahoitusalan kestävyyskriteerien määrittely on vielä kesken, mutta tiistaina julkaistu asiantuntijaraportti toimii pohjana komission valmistelutyölle. Kestävän rahoituksen lainsäädännöstä päätetään lopulta jäsenmaiden ja EU-parlamentin välisissä neuvotteluissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

