Kotimaisen kiväärin suosio yllätti kauppiaat – Tikan uutuusasetta odotetaan kuumeisesti liikkeisiin
Mitä lännempänä tai etelämpänä ollaan, sitä enemmän menekkiä on kalliin hintaluokan aseilla.
Tikka-kiväärit ovat hinta-laatusuhteeltaan äärimmäisen vahva brändi, sanoo Joensuun SAR Oy:n yrittäjä Timo Lappalainen. "Hankalaa, ellei jopa mahdotonta olisi saada joku muu merkki menestymään Suomessa samalla tavalla." Kuva: Lari LievonenAseliikkeissä eri puolilla Suomea toivotaan näinä päivinä, että Riihimäen suunnalta Sakon tehtaalta tulisi kivääritoimitus.
Erityisen kuumeisesti odotetaan saapuvaksi Tikan pienoiskivääriä T1x. Asetta saa sekä kaliiperissa .22LR ja .17HMR. Näistä suositumpi on .17HMR, jolla saa metsästää monipuolisesti pienriistaa.
Aseliike Joensuun SAR Oy:n yrittäjä Timo Lappalainen sanoo, että Tikan uutuuden suosio yllätti.
"Osasimme toki ennakoida, että ase kiinnostaa. Varattujen aseiden määrä oli tavallista suurempi. Mutta emme osanneet ennakoida emmekä varautua näin suureen suosioon."
Lappalainen toteaa, että Tikan ja Sakon kivääreillä on kova kysyntä ympäri maailman, ei vain Suomessa vaan esimerkiksi siviiliaseiden päämarkkina-alueella Yhdysvalloissa.
Myös Turunmaan Ase ja Kone Oy:n yrittäjä Matias Dahlberg vahvistaa, että tällä hetkellä kysytään eniten Tikan uutuutta.
"Ase kiinnostaa kuluttajia kovasti, kunhan saataisiin niitä tehtaalta liikkeisiin. Kysyntä lienee ylittänyt ennakko-odotukset moninkertaisesti", hän arvioi.
Aseiden toimitusten oli tarkoitus alkaa touko–kesäkuun vaihteessa.
Juvan Rauta ja Maatalous Oy:n asiakkaat odottavat myös Tikan uutuutta ja erityisesti kaliiperissa .17HMR.
Liikkeen metsästystarvikkeista vastaava Joni Saariniva kertoo, että Tikan malli T3x lite kaliiperissa .308Win on ollut useana vuonna liikkeen suosituin kivääri.
Tikan kiväärit maksavat keskimäärin runsaat 1 000 euroa. Turussa aseliikettä pitävän Dahlbergin mukaan lähtöhinnaltaan noin 2 000 euroa maksavat ja keskihinnaltaan jopa 3 000–5 000 euron hintaiset Browningin, Sauerin ja Blaserin kiväärit nostavat suosiotaan.
"Nämä valmistetaan asiakastilausten perusteella, joten toimitusaika saattaa olla yli kuusi kuukautta."
Joensuussa liikettä pitävällä Lappalaisella käy harvakseltaan liikkeessä asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan useita tuhansia euroja pelkästä kivääristä.
"Nyt on pikkuhiljaa päästy siihen, että hyvästä kiikaritähtäimestä ollaan valmiita maksamaan lähes yhtä paljon kuin hyvästä kivääristä."
…
Hintoja on nykypäivänä niin helppo vertailla, että Tikan pienoiskiväärin hinta lienee liikkeessä kuin liikkeessä lähes sama eri puolilla Suomea. Myyntiä yritetään sitten kasvattaa asehihnoilla, asepusseilla, patruunoilla ja muilla tarvikkeilla.
Vantaalla Aseliike Krister Kärki maahantuo ja myy kivääreitä, joiden edullisimmatkin mallit maksavat kolmisen tuhatta euroa.
"Meidän asiakkaat arvostavat itävaltalaisen Strasserin suoravetolukkoisissa kivääreissä muun muassa vaihtopiippuisuutta, liipaisimessa olevaa herkistintä, kiikaritähtäimen pikajalkoja ja sitä, että ase on purettavissa pieneen tilaan", kertoo yrittäjä Krister Kärki.
Hän sanoo, että asekauppoja tehdään nykyään melko tasaisesti ympäri vuoden, vain tammi–helmikuu on muuta vuotta hiljaisempaa. "Viime vuosina kauppa on käynyt jopa erittäin hyvin."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
