Metsänomistajille huipputulos ‒ näin monta euroa metsähehtaari tuotti viime vuonna
Reaalisesti parempaan tulokseen metsänomistajat ovat päässeet vain vuosina 2007 ja 2018.
Metsänomistajat tekivät viime vuonna yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksistaan. Kuva: Jaana KankaanpääYksityismetsänomistat kuittasivat viime vuonna lähes 2,5 miljardia euroa kantorahaa. Metsähehtaaria kohti laskettuna yksityismetsien liiketulos nousi 167 euroon.
Viimevuotista parempaan tulokseen metsänomistajat ovat päässeet vain huippuvuosina 2007 ja 2018. Metsänomistajien paras vuosi oli 2007, jolloin metsähehtaari tuotti keskimäärin 181 euroa.
Viimevuotisen tuloksen takana oli kohtuullisen hyvin käynyt puukauppa ja toisaalta se, että metsänomistajat vähensivät metsänhoitoon panostamista.
Luonnonvarakeskuksen mukaan yksityismetsien hehtaarikohtainen tulos parani edellisvuodesta 12 euroa. Edeltäneen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna tulos nousi 14 prosenttia.
Tulojen vaihtelu oli suurta maan eri osissa. Etelä-Suomen metsänomistajat saivat hehtaarilta 216 euroa liiketulosta, kun Pohjois-Suomessa tulos jäi 66 euroon hehtaarilta.
Etelässä tulos nousi, mutta pohjoisessa se jäi kaksi prosenttia edellisvuotista heikommaksi reaalisesti laskettuna.
Pohjois-Suomi käsittää Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.
Metsänomistajien puukauppatulot olivat ennakkotietojen mukaan 2 482 miljoonaa euroa. Kantorahaa kertyi reaalisesti lähes saman verran kuin edellisvuonna, joka oli sahojen huippuvuosi.
Metsänhoitoon metsänomistajat käyttivät 183 miljoonaa euroa eli selvästi aiempaa vähemmän. Hehtaaria kohti laskien metsänomistajien panostus metsänhoitoon laski 13 euroon. Reaalisesti laskua kertyi 14 prosenttia.
Metsänomistajien kiinnostuksen väheneminen metsänhoitoon näkyi myös valtion tukemissa kemeratöissä. Kemeratuen käyttö jäi 37 miljoonaan euroon.
Varattuja tukirahoja jäi käyttämättä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, yli 20 miljoonaa euroa.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









