Metsäasiat pidettävä omissa käsissä
Suometsien kuivattaminen on ollut aikanaan sodasta selvinneen kansan valtava uskomaton ponnistus.Suomen metsäasioiden riepottelu EU-tasolla on onnetonta. Ruotsi oli taas viisaampi torjuessaan tämän mahdollisuuden alun pitäen.
EU-pöytien päättäjät eivät ymmärrä metsäasioista yhtään mitään, koska monissa EU-maissa ei ole metsiä. Metsät on hakattu satoja vuosia sitten laivanrakennukseen.
EU muodostuu jäsenvaltioittensa edustajien kautta yhteisien ja monesti poikkeavienkin etujen valvojaksi. Vihreitten EU-edustajien pudottelua metsäkeskustelussa täytyy ihmetellä: kenen etua he ovat ajamassa?
Metsäasioiden päätöksenteon pitäminen omissa käsissä on Suomelle hengissäpysymisen edellytys. Suometsien kuivattaminen on ollut aikanaan sodasta selvinneen kansan valtava uskomaton ponnistus. Metsien kasvu tuplaantui.
Nytkö ne tuhotaan EU:n suojissa isoa palkkaa vetävien vastuuttomien edustajien oman kuvan kiillottamiseksi?
Matti Nikkilä
Liminka
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




