Kova kantohintanäivettää sahoja
Puukauppa kävi marraskuussa tasaisesti, mutta silti edellisvuosia vaisummin. Metsäteollisuus ry on huolissaan tukin niukkuudesta ja kovasta kantohinnasta, joka näivettää sahateollisuutta.
Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä puuta 2,5 miljoona kuutiota. Määrä jäi viidenneksen pienemmäksi, kuin edellisvuosina keskimäärin.
Syksyn pitkä kelirikko ja oston takkuilu vaikeutti etenkin sahojen puuhuoltoa.
”Sahateollisuuden näkökulmasta tilanne on kestämätön. Tukin hinnat ovat selkeästi kilpailijamaita korkeammat, mikä heikentää sahojen kilpailukykyä”, sanoo metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä.
Salon mukaan puumarkkinoiden toimivuutta on parannettava, jotta metsäteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa voitaisiin turvata.
”Metsänomistus muuttuu Suomessa yhä enemmän harrastukseksi. Monella metsänomistajalla ei ole halua myydä puuta edes maailman parhaimpaan hintaan.”
”Nykykehitys vaarantaa teollisuuden puuhuollon eikä kannusta investoimaan Suomeen. Hyvin toimivan puuhuollon perusedellytyksenä on puuraaka-aineen riittävä ja tasainen saatavuus kilpailukykyisin kustannuksin.”
Pöyryn kansainvälisen hintaseurannan mukaan havutukista maksettiin Suomessa vuoden kolmannella neljänneksellä maailman kolmanneksi kalleinta hintaa. Sahojen tilannetta vaikeuttaa suomalaistukkien pieni koko, mikä heikentää saantoa.
”Suurimmat puukaupan ongelmat liittyvät havutukkiin, mutta markkinoiden rakenteelliset ongelmat koskevat koko metsäteollisuutta. Kun markkinatilanteen muutoksissa tuotantokapasiteetti joustaa raaka-aineen hinnan sijaan, on riskinä tuotannon siirtyminen kilpailukykyisempiin maihin.”
Salo vaatii välittömiä lyhyen ja pitkän tähtäimen toimia puukaupan toimivuuden parantamiseksi. Puun käyttö tulee nostaa kestävän hakkuumahdollisuuden tasolle noin 70 miljoonaan kuutiometriin.
”Puumarkkinoiden näkökulmasta ratkaisun avaimet löytyvät yrittäjämäisestä metsänomistuksesta sekä kannustamisesta aktiiviseen metsätalouteen”, muistuttaa Salo.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
