Älä tee karhunpalvelusta ‒ pesästä nousseet karhut ovat nälkäisiä
Houkutteleva ravinto kannattaa siirtää pois pihapiiristä.
Karhut ovat kömpineet talvipesistään ympäri Suomen. Nämä karhut painivat pari vuotta sitten Kuusamossa. Kuva: Henrikki HetemaaPesästä nousseet karhut ovat nälkäisiä, sillä pitkä talvilepo on kuluttanut niiden rasvavarannot vähiin ja luonnosta on alkukeväällä haastavaa löytää ravintoa.
Mesikämmenet voivat etsiä syötävää ihmisten asumusten tuntumasta. Karhujen vierailuja pihapiirissä voidaan ennaltaehkäistä, muistuttaa Suomen riistakeskus tiedotteessaan.
Karhuja ei pidä totuttaa ihmisten läsnäoloon lähestymällä eläimiä tai ruokkimalla niitä esimerkiksi valokuvausta varten. ”Pahimmillaan ruokkija voi tehdä kirjaimellisesti karhunpalveluksen alueen muille asukkaille opettamalla karhun etsimään ravintoa pihapiireistä.”
Paras tapa pitää karhut poissa, on poistaa niitä houkutteleva ravinto. Karhulla on erinomainen hajuaisti, jonka avulla se löytää pienetkin ravintokohteet tehokkaasti.
Lopeta siis lintujen talviruokinta ajoissa ja siisti ruokintapaikka. Kotieläinten ruuat on syytä suojata niin, etteivät ne ole karhun saatavilla, ohjeistaa riistakeskus.
Roska-astia ja kompostori on hyvä siirtää karhun ulottumattomiin ja välttää ruokajätteiden laittamista roskikseen. Jätteitä ei pidä myöskään haudata pihapiiriin tai pitää pienpetohaaskaa pihapiirin lähettyvillä.
Jos karhu vierailee pihassa, se tulee häätää pois mahdollisimman nopeasti, neuvotaan riistakeskuksen tiedotteessa.
”Tämän voi tehdä turvallisesti asuinrakennuksen suojasta esimerkiksi kolistelemalla tai huutamalla. Jos karhu ei poistu tai se aiheuttaa uhkaa, soita hätänumeroon 112.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



