Valtion Tapio Oy:n asema kismittää kilpailijaa
Potentiaalinen markkinahäirikkö, toteaa konsulttiyhtiö Indufor valtion perustamasta Tapio Oy:stä.Valtio yhtiöitti vuodenvaihteessa Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion, joka tuottaa metsäalan asiantuntijapalveluita. Uuden Tapio Oy:n asema valtion hovikonsulttina närästää kilpailijaa.
”Näen Tapion potentiaalisena markkinahäirikkönä”, sanoo konsulttiyhtiö Induforin toimitusjohtaja Jyrki Salmi.
Hän epäilee, ettei Tapio Oy pärjää alan kovassa kilpailussa, ellei valtio anna sille suoria toimeksiantoja. Näin onkin suunniteltu tehtäväksi.
Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan viime lokakuulle päivätyssä mietinnössä todetaan, että Tapio toimii in-house -asemassa. Se tarkoittaa, että valtion organisaatiot voivat ostaa siltä palveluja kilpailuttamatta tarjouksia.
”Me olemme huolissamme siitä, menevätkö ministeriöiden hankkeet jatkossa suoraan Tapiolle. Se olisi tekohengitystä yritykselle ja helppoa, kun kilpailuttaa ei tarvitse. Veronmaksajan kannalta järjestely on hyvin arveluttava”, Salmi kritisoi.
Myös Metsäntutkimuslaitos (nykyisin osa Luonnonvarakeskusta) kyseenalaisti Tapion roolin, kun siltä pyydettiin lausuntoa yhtiöittämiseen viime syksynä.
”Valtion talouden nykytilanteessa ei liene järkevää sekään, että valtion itsensä hankkimia palveluita varten on kaksi erilaista valtion omistamaa organisaatiota (virasto ja osakeyhtiö)”, Metlan lausunnossa viitattiin Luonnonvarakeskuksen ja Tapion tehtävänjakoon.
Lakiteksteissä näiden molempien organisaatioiden tehtäväksi on määritelty uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyvä edistäminen.
Tapion toimitusjohtaja Ritva Toivonen toteaa, että Tapio on järjestetty sellaiseen malliin, jonka valtio on kokenut järkeväksi ja tarpeelliseksi.
Hänen mielestään yhtiöittämisen jälkeen Tapio on paljon enemmän samalla viivalla muiden alan asiantuntijapalveluita tuottavien tahojen kanssa kuin aikaisemmin.
Ennen yhtiöittämistä kehittämiskeskus Tapio toimi maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa ja sen toiminta rahoitettiin suoralla valtionavulla. Jatkossa toiminta rahoitetaan liiketoiminnan tuotoilla. Asiakkaita ovat valtion organisaatiot.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

