Metsänhoidon suositukset palvelevat kuiduttavaa teollisuutta – ei metsänomistajaa, sanoo yli tuhat hehtaaria omistava kartanonherra

Tähtäimessä suuret tukit. Rautalampilainen metsänomistaja Veli-Jussi Jalkanen katsoo kuiduittavan teollisuuden hyötyvän nykyisistä metsänhoidon suosituksista. Kuva: Petteri Kivimäki

Jos agronomi Veli-Jussi Jalkasen metsänhoitonäkemysten synnylle pitäisi nimetä lähtöpiste, se ajoittuisi lokakuulle 1985.

Manta-myrsky oli kaatanut pihantien 130 vuotiaat kuuset mutta säästi harvemmassa saunapolulla kasvaneet ikätoverinsa.

Jalkaselle avautui aitopaikka seurata, miten jäljelle jääneille kuusille kävisi.

Nyt kuuset ovat ehtineet 170 vuoden ikään. Niiden rungot ovat paksuuntuneet 90–100 senttisiksi, puuta niissä on lähes kuusi kuutiota, ja lisää paksuuskasvua karttuu joka vuosi. Kuuset ovat yhä elinvoimaisia, kasvattavat reilut kerkät ja paljon käpyjä.

Pihapiirin kuusten hyvän kasvun juurisyyt jäivät askarruttamaan Jalkasta. Hän haki metsistään yhteistä nimittäjää sille, mikä yhdistää suuria ja hyvin kasvavia kuusia.

Jalkanen havaitsi, että lähes poikkeuksetta ne olivat saaneet kasvaa väljästi ja vähemmällä kilpailulla muiden puiden kanssa sekä vapaana korkeasta pohjavedestä.

Jalkanen yhdisti metsistään tekemiä havaintoja Helsingin Yliopistosta hankkimaansa metsähoitotieteen koulutuksen.

Syntyi metsänhoitomalli, joka poikkeaa valtavirtaa edustavista metsänhoidon suosituksista monella tavoin. Jalkanen esittelee sen tuloksia auliisiti myös muille metsänhoidosta kiinnostuneille.

”Tervetuloa, istu alas”, Jalkanen sanoo kartanon työhuoneessa vanhan navetan vieressä ja puristaa lujasti kättä.

Hän levittää pöydälle kolme eri väreillä kirjailtua karttaa metsiensä kuvioista. Niitä on yhteensä noin kolmesataa.

Uudistuskartalle on merkitty tilalla tehdyt metsänuudistustoimet edeltäneiden viiden vuosikymmenen ajalta. Merkinnöistä näkee, että työtä on tehty paljon. Metsistä 80 prosenttia on uudistettu nykyisen isännän aikana.

Tämän ja ensi vuoden hakkuista kertoviin karttoihin on merkitty kunkin kuvion osalta hakkuun jälkeinen tavoitetiheys. Sen toteutumisesta edistetään tilalla itse kirjoitetun laatuhakkuuohjeen mukaan.

”Aktiivisella hoidolla metsän kasvu on saatu tuplattua. Liki joka neljäs kuvio käsitellään tavalla tai toisella joka vuosi. Kalliomaita lukuunottamatta kaikki kuviot on lannoituskierrossa. Turvemaita on lannoitettu tuhkalla tuhkalla 1980- luvulta asti”, Jalkanen valottaa.

Kun Sahalan kartanon päärakennus valmistui 1790-luvulla, ei nykyisin kuitupuuksi kutsuttavalle puutavaralle osattu kuvitella nykyisenkaltaisia markkinoita. Kuva: Petteri Kivimäki

Jalkanen omistaa metsää kaikkiaan 1 010 hehtaaria. Kymijoen vesistöön kuuluvan Rautalammin reitin latvavesien varrella sijaitsevan tilan historia ulottuu vuoteen 1561.

Jalkasten suku on asunut sitä vuodesta 1873, ja Veli-Jussi Jalkanen on tilan neljäs isäntä.

Hän on vastannut tilan metsistä vuodesta 1974, ensimmäiset neljä vuotta yhdessä isänsä metsähoitaja Jukka Jalkasen kanssa.

”Isä hoiti metsiä huolellisesti mutta sodan jälkeisten oppien mukaisesti. Se tarkoitti aivan liian tiukkoja metsiä. Sama koskee yhä kaikkia Suomen metsiä, ne tuottavat huonosti siihen potentiaaliin nähden, mitä niillä on”.

Jalkasen mukaan liian suuri osa metsistämme on tiheikköjä tai hoitamattomia ryteiköitä, ja sillä on hintansa.

”Ahtaus, valon ja lämmön puute, korkea pohjavesi, suuri määrä juuristoyhteyksiä ja lehtipuiden vähäisyys hidastavat kasvua ja hiilen sidontaa, pitävät tukkiosuuden pienenä, lyhentävät kiertoaikaa ja lisäävät metsätuhoja”, Jalkanen luettelee.

Jotain tällaista. Veli-Jussi Jalkasen metsänhoidon tähtämisessä on tuottaa järeitä metsiä ja se vaatii harvennuksia suosituksia ankarammalla kädellä. Kuva: Petteri Kivimäki

”Meillä puiden suurista ja terveistä latvuksista, eli kasvun moottoreista ei tingitä, mikä ei toteudu tiheyssuosituksia seuraamalla.”

Jalkanen puhuu ja kirjoittaa Sahalankartano.fi- nettisivuostollaan metsän taloustuloksen lisäämisen puolesta.

Sitä tavoitetta nykyiset hoito-ohjeet eivät Jalkasen mukaan palvele parhaalla mahdollisella tavalla.

”Suomen metsänomistajat on ohjattu kasvattamaan metsänsä liian tiheinä. Tämä on tietysti kuiduttavan teollisuuden mieleen. Arvokkaan tukin osuus jää vähäiseksi ja metsäomistajalta paljon tuloja saamatta. Myyjän etuja loukkaavat katkontakäytännöt vielä lisäävät tappiota”.

Jalkanen vie tulomenetyksen keskimääräisen metsätilan kokoluokkaan.

”Kahdeksan kuution vuosikasvulla menetys on luokkaa sata euroa hehtaarilla vuodessa. Keskimääräisellä 30 hehtaarin tilalla menetykset ovat kymmenessä vuodessa 30 000 euroa, ja valtakunnantasolla puhutaan 1–2 miljardin tulosiirrosta metsänomistajalta teollisuudelle.”

Jalkanen viljelee sanaa, joka kuva ensiharvennus- tai kasvatusmetsän tilaa, kun latvukset kasvat umpeen.

”Syntyy riukumetsää, onnetonta honteloa ja pienilatvuksista puustoa, jollaiseksi metsää ei pitäisi ollenkaan päästää. Tiheä kasvattaminen heikentää kannattavuutta.”

On aika lähteä kierrokselle katsastamaan, miltä Jalkasen oppien mukaan kasvatettu metsä näyttää.

Hevosta parempaa ajoneuvoa metsän hoitotarpeen arvioimisessa ei Jalkasen mukaan ole. Sulolla on ikää 25 vuotta ja se liikkuu yhä ketterästi metsässä. Kuva: Petteri Kivimäki

Jalkanen on entinen kilpaesteratsastaja. Hän liikkuu mielellään hevosella suunnitellessaan metsänsä hoitotarpeita ja katsoessaan työmaita.

”Hevosta parempaa maastokulkuneuvoa ei ole. Sen selästä voi keskittyä täysin puiden ja metsän tarkkailemiseen, kun vain hevonen katsoo jalkoihinsa. Puolentoista tunnin lenkillä näkee luokkaa 50 kuviota. Tarkoitus on arvioida vuoden aikana jokainen kuvio”.

Kunnostettuja ojia näkyy runsaasti, ja sille on syynsä. Sahalan kartanon mailla on paljon turvepohjaisia metsiä ja tuoreita kankaita. Niiden pitäminen kasvukunnossa vaatii ojaverkoston jatkuvaa kunnossapitoa.

”Metsämaan tila ei ole stabiili. Kun sadanta Suomessa ylittää haihdunnan, niin vedenpinta nousee ja puun juuret eivät saa happea. Haitallisesti eristävän sammalkerroksen paksuus kasvaa ja kasvu heikkenee. Siksi on välttämätöntä pitää huoli metsäojista ja maan muokkauksesta, ilman niitä metsän elinvoima ei säily”.

Nyt ajan henki eli ennallistaminen ohjaa panemaan ojia tukkoon. Jalkanen katsoo asiaa toisin.

”Täysin pöhköä, suot pitäisi panna puun viljelyyn ja sitomaan hiiltä puutuotteisiin. Märkä maa ei kasvata kunnolla mitään muuta kuin metaania.”

Ajouran ja ojan yhdistäminen on yksi Jalkasen metsähoidollinen innovaatio, joka palvelee taimikon hoitoa ja metsän vesitaloutta yhtä aikaa. Kuva: Petteri Kivimäki

Merkittävin metsän vesitasapainoa ylläpitävä innovaatio tilan metsissä on Jalkasen kehittämä ajouraojitusmenetelmä. Sitä käyttämällä tilan metsät on uudistettu jo 30 vuotta.

Ajouramenetelmässä ojat kaivetaan leveällä luiskakauhalla neljän metrin levyiseksi viistoreunaisiksi ja puoli metriä syviksi kavainnoiksi, jotka toimivat yhtä aikaa ojina ja ajourina.

Ajouramätästyksen tavoite on luoda ojanpenkan olosuhteita vastaava kasvu koko uudistusalalle.

”Parhaiten lähteneet taimet kasvavat aina ojanpenkalla. Katso tuota koivua, joka kasvaa penkalla ja vertaa kauempana kasvaviin. Siinä on puuainesta kaksi kertaa enemmän”, Jalkanen osoittaa.

Ajouraojia tuleee tulee palstalle 20 metrin välein. Ojasta nouseva maa läjitetään 400 litran suurmättäisiin, joita tulee hehtaarille 1 200. Mättäiden laki tasotetaan ja niiden päälle taimet istutetaan huolellisesti.

Valtaosa kuvioista uudistetaan koivulle maannoksen hoitamiseksi. Jalkasen mukaan tuhoprosentti on pieni.

Valtaosa Sahalan tilan kuvioista uudistetaan koivulle. Koivu hoitaa maaperää ja kuusi ilmestyy koivikon alle ajallaan. Kuva: Petteri Kivimäki

”Kuusikko syntyy 30 vuodessa luontaisesti koivikon alle, jos koivikko harvennetaan ajoissa ja reilusti aluskasvillisuus raivataan. Se hyötyy koivun hyvästä maaperävaikutuksesta.

”Ensiharvennustavoiteltu tiheys on 600 runkoa hehtaarilla eli puiden väli on neljä metriä. Täyslatvaiset mättäillä nopeasti kasvavat puut vaativat väljennystä jo kymmenen vuoden sisällä. Se tehdään 400 rungon tiheyteen eli viiden metrin puuväliin. Koivulla runkotiheys on 300 hehtaarilla.”

Loppukasvatusvaiheessa Sahalassa järeät puut pyritään kasvattamaan vieläkin harvemmassa eli 200 rungon tiheydessä, mikä tarkoittaa seitsemän metrin puuväliä.

Ajamme sellaisen superharvennetun kuvion ohi.

”Harvensimme tätä 64 vuotiasta kuusikkoa tänä talvena. Poistettavat puut olivat luokkaa kuution kokoisia. Runsasoksaisena 200 rungon tiheydellä kuvio näyttää hyvinkin puustoiselta ja kasvu on varmasti kova”.

Viimeisen harvennuksen yhteydessä kuusikosta lähti kuution kokoisia kuusia. Metsä jäi kasvamaan 200 kuusen tiheydessä hehtaarille.  Kuva: Petteri Kivimäki

Jalkasen mukaan tästä eteenpäin metsä tuottaa tasaista tukkikasvua.

”Jos runkoon kasvaa parin millin lusto, niin kasvu on jo kymmenen kuutiota hehtaarille, eikä kuluja enää ole. Tällaista loppukasvatusta voi jatkaa jopa vuosikymmeniä”, mikä on luotoväen mieleen.

Kriitikoiden mielestä hyönteis- ja sienituhojen riski kasvaa metsän ikääntyessä, mutta Jalkasen havaintojen mukaan runsaslatvaisuus, metsikön väljyys ja elinvoimaisuus torjuu tehokkaasti näitä tuhoja.

”Kirjanpainajia pidämme kurissa kesäkuussa pois vietävillä kuusen pyyntipuukasoilla”.

Kirjanpainajatuhojen riskiä pidetään kurissa jättämällä metsään houkutuspinoja muniville naaraille. Kuva: Petteri Kivimäki

Retken aikana on käynyt selväksi, miksi Jalkanen kasvattaa metsiään valtavirran suosituksista poiketen.

”Tiheä kasvatus palvelee kuitupuun ostajia, mutta ei myyjän taloutta. Itse tuotan kannattavasti olemalla tukkipuun tuottaja”, Jalkanen sanoo.