Puun hinta kääntyi keväiseen nousuun, mutta yksi alue juuttui hintakuoppaan
Korjuissa palattiin alkuvuonna lähemmäs totuttuja hakkuumääriä hiljaisen viime vuoden lopun jälkeen.
Puunhinta on keväälle tyypilliseen tapaan lähtenyt lievään nousuun, mutta puukauppoja solmitaan edelleen selvästi tavanomaista verkkaisemmin. Kuva: Tommi HakalaKotimaisilla puumarkkinoilla on ollut menneinä kuukausina hiljaista. Varastojen purkaminen painoi ostomääriä ja hintoja syksystä talveen, eikä puukaupan virkistymisestä ole näkyvissä selviä merkkejä. Metsäsektorin toimintaympäristössä riittää epävarmuuksia, kun viennin kasvua jarruttavat vaisu kysyntä ja sota Lähi-idässä.
Puunhinta on keväälle tyypilliseen tapaan lähtenyt lievään nousuun, mutta puukauppoja solmitaan edelleen selvästi tavanomaista verkkaisemmin. Alueellisesti alkuvuoden yksittäinen poikkeus on Etelä-Pohjanmaa, jossa kauppamääriä nostaa Hannes-myrskyn tuhojen korjuu. Tuhot ovat näkyneet myös selvästi muuta maata alhaisempana hintatasona kohonneiden korjuukustannusten takia.
Myös Pohjois-Suomessa hintakehitys eroaa muusta Suomesta. Pohjois-Pohjanmaalla mänty- ja kuusikuidun hinnat ovat pysytelleet selvästi koko maan keskiarvoa korkeampina. Myös syksy- ja talvikuukausien hinnanlasku on ollut maltillisempi Lapissa, Kainuu-Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Pohjois-Suomessa hintakehitys eroaa muusta Suomesta.
Tukkimarkkinoilla huomio kiinnittyy Savo-Karjalaan, jossa kuusitukin viikkohinta on kuluvana keväänä ollut vain noin euron vuoden takaista pienempi. Toisaalta Pohjois-Suomessa ja Savo-Karjalassa puun myyntimäärissä on ollut tuntuvasti keskimääräistä suurempi pudotus vuodentakaisesta.
Puumarkkinan vaisusta kehityksestä huolimatta teollisuuden puun tarpeen ennakoidaan PTT:n ennusteen mukaan hieman nousevan. Korjuissa palattiin alkuvuonna lähemmäs totuttuja hakkuumääriä hiljaisen viime vuoden lopun jälkeen. Tämä antaa viitteitä pohjan saavuttamisesta, sillä nähty kehitys on tyhjentänyt ostajien puuvarastoja. Toki epävarmuuksiakin riittää.
Varovainenkin kehitys teollisuudessa edellyttää puukauppojen piristymistä.
Kartonki- ja paperimarkkinoita painavat heikko kysyntä ja ylikapasiteetti, vaikka vientimäärät pysyvät kohtuullisina. Sellumarkkinoilla hinnat ovat nousseet, koska tuotantoa on rajoitettu toisaalla. Sahatavaran viennissä Euroopan niukka tarjonta on tukenut kehitystä, vaikka globaali kysyntä kasvaa hitaasti.
Varovainenkin kehitys teollisuudessa edellyttää puukauppojen piristymistä. Huvenneiden puuvarastojen takia markkinan odotetaan virkoavan loppuvuotta kohden, mikä heijastuisi myös puunhintoihin. Suurten hintavaihteluiden odotetaan kuitenkin jäävän taakse. Tämä tarkoittaisi metsänomistajille viime vuosia ennakoitavampaa toimintaympäristöä.
Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen metsäekonomisti.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






