Tutkijat: Suometsän uudistaminen vaatii kunnostusojituksen
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tutkijat suhtautuvat epäillen suometsien kestävään uudistumiseen ilman kunnostusojitusta.
Ajatuksen esitti Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava (MT vierasyliö 15.8.).
Sulkava ehdotti myös avohakkuiden kieltoa turvemailla haitallisen vesistökuormituksen välttämiseksi.
Sulkavan mielestä turvemaat tulisi uudistaa jatkuvan kasvatuksen hakkuin siten, että jäävän puuston vedenhaihdutus tekisi kunnostusojituksen tarpeettomaksi.
”Uudistuminen ei onnistu niin suurella puustomäärällä, mitä riittävä haihdutuspotentiaali edellyttää”, sanoo Metlan tutkija Markku Saarinen.
Kuivana kesänä jatkuvan kasvatuksen puuston haihdunta voi laskea vedenpintaa riittävästi, mutta sateisena kesänä ei.
Saarisen mukaan elinkelpoisia taimia syntyy etenkin rahkasammalikkoihin, vaikka vedenpinta olisi korkealla. Kun taimi varttuu, tukkeutuneiden ojien nostama vesi alkaa haitata kasvua.
Metlan tuoreen tutkimuksen mukaan kunnostusojitus on yleensä tarpeeton, kun puustoa kasvaa Etelä-Suomessa noin 120 ja Pohjois-Suomessa 150 kuutiometriä hehtaarilla.
Silloin haihdunta pitää keskimääräisenä sadevuotena suon riittävän kuivana metsän kasvulle.
Luvut perustuvat pitkäaikaisiin seurantoihin, joissa mitattiin pohjaveden pinnankorkeuden ja puuston määrän välistä suhdetta.
”Jos puustoa on vähän, ojien hyvä kunto on välttämätön puuston kasvattamiseksi”, korostaa tutkimusta johtanut Sakari Sarkkola.
120–150 kuutiota hehtaarilla varjostaa kuitenkin liikaa alikasvostaimien varttumista ajatellen.
Metlan tutkijat tunnistavat suometsätalouden ympäristöongelmat.
”Liukenevan eloperäisen aineksen huuhtoutumiseen ei ole olemassa tehokasta ratkaisua”, toteaa metsätalouden vesistövaikutuksiin perehtynyt Mika Nieminen.
Ojitusten nykyiset vesiensuojelutoimet – pintavalutuskentät, kosteikot ja uusimpana putkipadot – pidättävät muut päästöt hyvin, mutta eivät liuennutta humusta.
Liukeneva, eloperäinen aines on samaa hienoksi hajonnutta turvetta, jonka huuhtoutuminen vesistöihin on myös turvetuotantokenttien päästöongelma. Se samentaa veden ja kuluttaa happea, mikä heijastuu ajan mittaan muun muassa kalalajistoon.
Turvetuotantoalueiden alapuolisissa vesistöissä kuormitus on paikallisesti voimakasta ja jatkuvaa. Suometsät kuormittavat vesistöjä laajemmalla alueella, mutta lähinnä ojituksen ja maanmuokkauksen jälkeisinä vuosina.
Ainut toimiva tekniikka liuenneen aineksen poistamiseksi on kemiallinen puhdistus, mikä olisi metsätaloudessa aivan liian kallista, Nieminen kertoo.
Saarinen ehdottaa turvemaiden maanmuokkauksen kehittämistä vähäpäästöisemmiksi.
”Risto Sulkava on oikeilla jäljillä siinä, että turvemaiden uudistamisen vesistövaikutukset on otettava vakavasti.”
Saarisen mukaan päästöjä saattaisi vähentää siirtyminen ojitusmätästyksestä keveämpiin keinoihin, kuten laikutukseen ja kääntömätästykseen.
Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa maanmuokkausta ei tarvittaisi turvemailla välttämättä lainkaan, mutta kunnostusojituksen Saarinen näkee tarpeelliseksi.
Tutkittua tietoa eri maanmuokkausmenetelmien vaikutuksesta turvemaiden vesistöpäästöihin ei ole.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
