Suomi ja Mainen osavaltio sopivat yhteistyöstä metsäbiotalouden kehittämisessä
Tietojenvaihdon ja tutkimusyhteistyön toivotaan pitkällä aikavälillä lisäävän myös yritysten välistä yhteistyötä.
Metsät peittävät sekä Suomen että Mainen maapinta-alasta valtaosan, ja metsäteollisuudella on kummallekin iso taloudellinen merkitys. Kuva: Johannes TervoSuomi ja Yhdysvaltojen koillisrannikolla sijaitseva Mainen osavaltio ovat sopineet tietojen vaihdon ja yhteistyön lisäämisestä metsiin ja puuhun perustuvan biotalouden kehittämisessä.
Suomen pääministeri Antti Rinne ja Mainen kuvernööri Janet Mills allekirjoittivat aiheesta viisivuotisen yhteisymmärryspöytäkirjan tänään Reykjavikissa Arctic Circle Assembly-kokouksessa.
Yhteistyötä koordinoivat Suomessa maa- ja metsätalousministeriö ja Mainessa maatalous-, luonnonsuojelu- ja metsätalousvirasto.
Metsät peittävät sekä Suomen että Mainen maapinta-alasta valtaosan, ja metsäteollisuudella on kummallekin iso taloudellinen merkitys.
"On tärkeää, että Suomella ja Yhdysvalloilla on konkreettisia yhteistyöhankkeita kaikilla sektoreilla ja hallinnon tasoilla, osavaltiot mukaan lukien. Maa- ja metsätalousministeriö näyttää hyvää esimerkkiä tällaisten uusien yhteistyömuotojen luomisessa. Suomella ja Mainella on paljon yhteistä metsäasioissa", Rinne sanoo tiedotteessa.
"Parhaillaan metsäteollisuudessamme on käynnissä maailmanluokan innovaatioihin perustuva merkittävä uudistusprosessi. Nyt käynnistyvä tietojenvaihto ja muu yhteistyö Suomen kanssa vahvistaa meidän kummankin taloutta ja varmistaa sen, että metsillä on tulevaisuudessakin meille molemmille yhtä olennainen merkitys, Mills puolestaan sanoo.
Metsien rooli nähdään sekä Suomessa että Mainessa osana laajempaa kestävyysagendaa sekä ilmasto- ja energiapolitiikkaa.
Suomi ja Maine ovat samaa mieltä ilmastonmuutoksen muodostaman haasteen vakavuudesta ja pitävät metsiä tärkeinä ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen näkökulmasta. Samalla molemmat pyrkivät vahvistamaan talouksiensa kilpailukykyä keskittymällä tulevaisuuden puhtaisiin ja vihreisiin ratkaisuihin.
Suomi ja Maine pyrkivät molemmat kehittämään puurakentamista, puupohjaisia tuotteita ja puun ainesosia korvaamaan muun muassa betonia, puuvillaa ja muovia.
Yhteistyö koetaan hyödylliseksi useilla metsäpohjaisen biotalouden osa-alueilla. Tietojenvaihdon ja tutkimusyhteistyön toivotaan pitkällä aikavälillä lisäävän myös yritysten välistä yhteistyötä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
