Puukauppa käy vaihtelevasti
Syksyn puukauppa on käynnistynyt viimevuotista vaisummin ja suurilla alueellisilla vaihteluilla. Esimerkiksi Etelä-Suomessa kuusitukki on ylitarjonnan puolella.Metsäntutkimuslaitoksen mukaan metsänomistajat ovat myyneet syyskuun alun jälkeen 3,3 miljoonaa kuutiota puuta. Se on yli kymmenestä viimevuotista vähemmän.
Puukaupan vaisuus selittyy ostajien varovaisuudella. Koska puuta on hyvin tarjolla, osto on muuttunut valikoivaksi. Talvileimikoiden kysyntä on heikkoa, sillä niitä jäi viime talvelta varastoon, eikä tämänvuotisista korjuumahdollisuuksista ole vielä tietoa.
”Pohjois-Suomen puukauppa jäi jo kesäkuukausina jälkeen viimevuodesta. Alkusyksystä puukauppa on vilkastunut, mutta kauppamäärissä on suurta vaihtelua eri alueiden välillä”, kertoo johtaja Jukka Aula Pohjois-Suomen metsänomistajien liitosta.
Puuta paljon varastossa
Aulan mukaan ostajien puuvarannot olivat alkusyksystä ajankohtaan nähden korkeat, varsinkin talvileimikoita oli lyhyen viime talven takia paljon varastossa.
”Paras kysyntä tuntuu tällä hetkellä olevan heti hakattavissa oleville koivukuitu- ja mäntytukkileimikoille, mutta kysynnässä on paikallisesti suurta vaihtelua ostajien varantotilanteesta riippuen.”
Uskoa puukaupan vilkastumiseen pitää yllä se, että metsäteollisuus porskuttaa sitkeästi suhdanteita vastaan.
Metlan tuoreen ennusteen mukaan metsäteollisuuden tuotanto, vienti ja vientihinnat kasvavat tänä vuonna paperia lukuun ottamatta. Samalla tehtaat ovat kohentaneet kannattavuuttaan omilla tehostamistoimillaan.
Metsäteollisuuden tuotannon ja viennin kasvu jatkuu myös ensi vuonna, vaikka silloin plussat jäävät pienemmiksi, koska tuotteiden kysyntä heikkenee euroalueella ja Aasiassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

