Susien naapuri turhautuu helposti
Keski-Pohjanmaalla on reilun viikon ajan sulateltu paikallisen käräjäoikeuden päätöstä susikäräjiltä. Oikeus tuomitsi kaksitoista miestä ehdolliseen vankeuteen ja neljän vuoden metsästyskieltoon tapauksesta, jossa kolme sutta – tuomittujen mielestä koirasutta – ammuttiin Perhossa.
Elämä susien naapurissa jatkuu Keski-Pohjanmaalla kuten ennenkin. Perhossa on riistatutkijoiden tuoreimman arvion mukaan kahdeksan suden lauma ja Toholampi–Lestijärvi-alueella kuuden suden lauma.
Perhon susien kanssa pärjäillään hyvin, kertoo yksi kunnan suurpetoyhdyshenkilöistä. Sen verran mediamyllytys on vaikuttanut, ettei hän halua nimeään julkisuuteen.
”Sudet eivät ole pihoille tulleet, eikä kukaan päästä enää koiria irti. Hirvet metsästettiin miesvoimin, koirat jätettiin kotiin.”
Susikäräjistä on paikkakunnalla toki keskusteltu, puolesta ja vastaan.
”Nyt on nähty, etteivät ne olleet viimeiset elukat.”
Halsualaisen Arsi Kanalan lypsykarjatilalla sudet ovat olleet usein vieraisilla. Tosin kuluvana talvena on ollut poikkeuksellisen hiljaista edellisvuosiin verrattuna.
Kanalan tila sijaitsee syrjässä. Hän on huomannut laiduntavista lehmistä, jos sudet pyörivät lähistöllä.
”Lehmät villiintyvät, menevät aidoista läpi ja ryntäävät navetan ovesta joukolla sisään.”
Kanalalle sopii nykyinen susikanta, kunhan pedot pysyvät luonnossa.
”Jos ne tulevat häiriköimään, niitä pitäisi pystyä poistamaan. Nyt tilanne on sellainen, ettei niille saa tehdä mitään.”
Samanlaisen palautteen lähetti Keski-Pohjanmaan tuottajaliitto lausuntokierroksella olleeseen susikannan hoitosuunnitelmaan.
”Suden tarpeiden tulee väistyä, mikäli ne ovat ristiriidassa perusoikeuksien kanssa”, liitto totesi.
Se toivoi myös viranomaisilta aiempaa ripeämpää toimintaa ongelmien ratkaisussa.
”Ihmisten turvallisuudentunteen parantamiseksi susikannan pienentäminen ja susien karkotus ovat ongelma-alueilla keskeisiä toimenpiteitä.”
Kanalan toiveena on, että tulevaisuudessa virallisiin selvitysryhmiin pyydettäisiin mukaan ihmisiä, jotka elävät susialueilla. Tällainen ele parantaisi luottamusta viranomaisten ja tavallisten kansalaisten välillä.
”Edes muodon vuoksi mukaan voitaisiin kutsua joku paikallinen henkilö.”
Perhon susikäräjille voi tulla vielä jatko-osa hovioikeudessa. Syyttäjä on ilmoittanut, ettei valita päätöksestä, mutta tuomitut metsästäjät ilmoittivat olevansa tyytymättömiä päätökseen.
Heillä on harkinta-aikaa 15.2. saakka. Siihen mennessä heidän on jätettävä valitus, jos he haluavat asian käsiteltäväksi seuraavaan oikeusasteeseen.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
