Uusi ötökkälaki vaihtaa rungot kuutioihin
Hallituksen esitys metsätuhojen torjuntaa koskevaksi laiksi, niin sanottu ötökkälaki, on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Lain tarkoitus on toimia kuin rokote: ennaltaehkäistä metsän sairastuminen. Hyönteistuhoja torjutaan esimerkiksi rajoittamalla havupuutavaran sekä vahingoittuneen havupuun kesäaikaista varastointia.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan uusi laki vastaa paremmin muuttuneisiin luonnonolosuhteisiin.
Kuusipuutavara pitäisi kuljettaa pois jonkin verran nykyistä aikaisemmin, koska lämpimät keväät ovat aikaistaneet tuhohyönteisten parveilua. Muutokset koskevat erityisesti eteläisempää Suomea, jossa riskit ovat suurimmat. Männylle asetetut määräajat säilyisivät ennallaan.
Tuoreet vahingoittuneet havupuut, kuten tuulenkaadot, pitäisi poistaa metsistä, jos niitä on yli määrätty kuutiomäärä hehtaarilla. Vahingoittunutta kuusta saa olla uuden lain mukaan hehtaarilla enintään 10 ja mäntyä 20 kuutiometriä.
Tähän asti raja-arvona on ollut kymmenesosa puuston runkoluvusta tai 20 rungon rykelmä.
Luonto-Liitto arvostelee lakiesitystä. Järjestön mielestä suurin ongelma on, ettei metsänomistajille aiheutuvien lisäkustannusten suhdetta saavutettaviin hyötyihin ole lainkaan arvioitu.
”Metsänomistaja pakotetaan keräämään metsistä pieniä puumääriä, joiden korjuukustannukset ovat puusta saatavaa korvausta suuremmat.”
Nykylainsäädännön mukaan metsänomistajaa ei kuitenkaan velvoiteta keräämään puita pois, mikäli se on taloudellisesti kohtuutonta. Kyseinen lainkohta säilyy uudessakin laissa.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
