Hallituksen hakerivit repeilevät
Kuitupuuta on haketettu energiaksi muun muassa Pohjanmaalla, koska sellupuu on käynyt huonosti kaupaksi. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoHallituksen joukot ovat tiukan paikan edessä, kun tällä viikolla äänestetään isojen metsäyhtiöiden lobbaamasta rajauksesta hakkeen energiatukeen. Pääministeripuolue kokoomuksen riveistä ainakin kansanedustaja Pertti Hemmilä aikoo äänestää hallituksen lakiesitystä vastaan.
Asiasta äänestetään näillä näkymin perjantaina. Haketuen rajaus on elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) ministeriön hanke.
”Olisin ollut valmis hyväksymään sen, jos hallituksen piirissä olisi pystytty käymään asiasta aikuismaista keskustelua ja ulkomailta tuodulle puulle maksettava tuki olisi jätetty pois.”
Hemmilälle on varmasti luvassa nuhteita kokoomusryhmässä, jos hän pitää oman päänsä ja vastustaa hallituksen hanketta.
”Olen muutaman asian kohdalla toiminut harkitsemani päätöksen mukaan loppuun asti, muun muassa jätevesiasiassa. Niistä on omassa ryhmässä nuhdeltu, rankaistu ja eräässä aikaisemmassa tapauksessa uhattu kostaa vaalien jälkeen.”
Hakelaki on Hemmilän mielestä niin huono, että seuraavan hallituksen pitää ensi töikseen korjata se, jos se nyt tulee hyväksytyksi.
”Toivon, että tämä vaalikausi päättyisi mahdollisimman pian, ettei surkeita hallituksen esityksiä tarvitsisi olla käsittelemässä.”
Toisessakaan isossa hallituspuolueessa SDP:ssä esityksen tuki ei ole varmaa. Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) kertoi tiistaina, ettei hän vielä ole päättänyt kantaansa asiaan. Asetelma on kiperä, sillä hallituksella on äänestystilanteessa vain yhden edustajan enemmistö eduskunnassa.
RKP:n edustajat kertovat, että heitä on paimennettu hallituksen esityksen taakse ankarin ottein. Esimerkiksi kansanedustaja Mats Nylundin (r.) mielestä haketuen rajausta ei tarvittaisi. Hän kertoi kuitenkin tiistaina aikovansa äänestää esityksen puolesta. Syy on se, että hallituspuolueiden tapaamisessa ilmoitettiin, että parhaillaan käsittelyssä oleva turveveron alennus vedetään pois, jos hallituspuolueiden edustajat eivät tue haketuen rajausta.
”Sitä riskiä en voi ottaa.”
Turpeen verotus on tärkeä kysymys muun muassa kasvihuonetiloille, joita on Nylundin vaalipiirissä paljon.
Samasta syystä RKP:n ainoana edustajana eduskunnan talousvaliokunnassa istuva Lars Gästgivars myöntyi esityksen kannalle, kun siitä äänestettiin perjantaina.
”Vapaavuori teki kovan vedon”, hän toteaa tavasta, jolla kokoomusministeri ojensi hallituksen joukot.
Talousvaliokunnassa puun ja turpeen väliin joutunut Gästgivars suostui esityksen kannattajaksi, kun siihen lisättiin lausumia. Niillä turvataan hänen mukaansa, etteivät isot metsäteollisuusyhtiöt saa monopoliasemaa puumarkkinoilla. Jos niin näyttäisi käyvän, asia tulisi uudestaan käsiteltäväksi.
Keskusta vastustaa järeän puun rajaamista alhaisempaan tukiluokkaan. Myös perussuomalaiset ja vihreät jättivät asiasta talousvaliokunnassa eriävät lausumat.
”Ongelmana on, että rakennetaan tarpeeton byrokratia kahden vuoden vuoksi. Lainsäädäntö pitää joka tapauksessa uusia vuonna 2020”, toteaa Mauri Pekkarinen (kesk.).
Metsänhoitoyhdistys Österbottenin puheenjohtajan Bo Storsjön mukaan puukauppa vetää Pohjanmaalla toistaiseksi niin huonosti, että metsänomistajien on ohjattava kuitupuuta myös polttoon.
”Esitetty laki toisi lisää turhaa työtä. Näiden käytännön ongelmien lisäksi muutos estäisi aidon kilpailun kuitupuusta. Kuitupuun hinnan pitää pysyä kohtuullisella tasolla.”
Pekkarinen arvioi, että selluyritysten huolet puun riittävyydestä ja hinnasta ovat turhia.
”Esimerkiksi sellun hinnan kannalta tällä lakiesityksellä ei ole mitään merkitystä.”
HANNA LENSU
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
