Stora Enson Helsingin palvelutoimisto 15 vuotta
Stora Enson Helsingin palvelupisteessä oli perjantaina vilskettä; 15-vuotissynttäreille oli kutsuttu kirjeitse 18 000 asiakasta. Suur-Helsingin alueella arvioidaan asuvan 30 000 metsänomistajaa.
Stora-Enson metsätapahtuma Helsingin rautatientorilla. Jorma Länsitalo ja Kirsi Nordström. Kuva: Kari SalonenMonipuolinen ulko-osasto Rautatientorilla veti myös koululaisia. Esillä oli metsän koko arvoketju kalustoineen aina istutuksesta hakkuisiin ja puun autokuljetukseen asti ammatinvalintaa unohtamatta.
Palvelupiste on saanut paljon vakiasiakkaita ja uusia tulee. Heidän kanssaan asiointi alkaa joskus jopa metsän sijainnin selvityksellä. ”Ehkä heitä on joka kahdeskymmenes joukosta”, markkinointipäällikkö Kirsi Nordström arvioi.
Puukauppa, metsänhoito ja metsäverotus ovat kysytyimpiä palveluja. Nordströmin mukaan metsänomistajien ikääntyminen näkyy sekin ja tilan sukupolven vaihdoksen pulmia ratkotaan paljon.
Metsäpäällikkö Jorma Länsitalo sanoo Stora Enson ulkoistaneen metsäpalveluasiakkaidensa hoitotyöt yrittäjille.
”Työvoiman saatavuus on kehittynyt hyvään suuntaan. Toimivien metsäpalveluyritysten kasvu on lisännyt työvoiman tarjontaa.”
”Riittävä metsäpalveluyrityksen koko on tärkeä asia palvelujen kannalta. Metsäpalveluyrittäjyyden yleistyminen ja kasvu tekisi hyvää metsätaloudellemme”, Länsitalo sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
