En ymmärtänyt asiantuntijan ehdottamista harvennuksista ja raivauksista mitään, mutta tärkein tapahtui: uteliaisuus heräsi

Kun oma metsäosaaminen oli nollassa, kaikki apu tuli tarpeeseen.  Kuva: Hanne Manelius

Metsä|Metsänhoito

30.3.202619:00

Kolumni

Outi Pettersson

Uutena metsänomistajana saimme ensimmäisen neuvon tutulta konkarilta: Ottakaa yhteyttä alueenne metsänhoitoyhdistykseen ja pyytäkää asiantuntija tilakäynnille.

Mikä ihmeen metsänhoitoyhdistys? Emme me tienneet sellaisen olemassaolostakaan. Tilakäyntikin kuulosti jotenkin viralliselta, jäykältä. Meillähän oli metsää vain siinä mökin vieressä.

Luotimme kuitenkin neuvojaan, ja pirautimme yhdistykseen. Hyvä, kun soitimme. Kun oma metsäosaaminen oli vielä nolla, kaikki apu tuli tarpeeseen.

Liikkeelle lähdettiin metsätilan kartoista ja rajoista. Nyt vanha suunnistajakin kiinnostui!

Tilakäynnillä seikkailtiin ryteikössämme ja ihmeteltiin, mitä sille pitäisi tehdä. Emme ymmärtäneet asiantuntijan ehdottamista harvennuksista ja raivauksista mitään, mutta uteliaisuus kuitenkin heräsi. Kai me nyt sen verran tolkun ihmisiä ollaan, että opimme hoitamaan omaa metsäämme, ajattelimme. Ovathan ne muutkin oppineet.

Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijapalvelut osoittautuivat kokemattomille metsänomistajille pelastukseksi. Aikaa olisi palanut, jos olisimme yrittäneet itse kilpailuttaa puukauppoja. Tarjouspaperit vilisivät kuutiohintoja ja korjuuehtoja, joista emme ymmärtäneet mitään.

Kävi kyllä mielessä, mihin ihmeeseen olemme päämme pistäneet. Mutta ken leikkiin ryhtyy, se opetelkoot pelisäännöt. Termi kerrallaan asiat alkoivat aueta ja varmuus alkoi kasvaa.

Ymmärsimme myös, ettei kaikkea kannata tehdä itse. On viisasta käyttää apuna ammattilaisia. Heiltä moni asia käy nopeasti ja kustannustehokkaasti ilman, että takerrutaan lillukanvarsiin. Omat hermot säästyvät, kun ei hakkaa päätään petäjään. Jätetään se homma tikoille.

Seuraavalla kerralla yhdistys keräsi samoille kaupoille naapuritilojenkin hakkuita. Isompi kokonaisuus antoi meille kaikille varmasti paremman hinnan, kuin jos olisimme jokainen puuhastelleet yksin omiamme. Olisimmeko kaikki edes saaneet kauppoja aikaan?

Vuosien mittaan olen ymmärtänyt, että metsänhoitoyhdistyksen arvo ei ole vain yksittäisessä puukaupassa tai aukon reunalle tuoduissa taimissa. Arvo löytyy siitä, että metsänomistajalla on joku, jolle soittaa. Joku, joka suomentaa metsäslangia meille maallikoille ymmärrettäväksi. Joku, joka pystyy esittelemään vaihtoehtoja metsänhoitoon tai hankkii visakoivun tai tervalepän taimia, kun hassu metsänomistaja haluaa kokeilla jotain erilaista.

Oman yhdistyksen tapahtumissa olemme päässeet tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin ja osallistumaan koulutuksiin. Hernesopan päälle on juotu nuotiokahveja ja höpötelty muiden metsänomistajien kanssa. On pohdittu maailman menoa ja vaikuttamista isolla kirkolla ja EU:ssa.

Erilaiset näkökulmat on lisännyt ymmärrystä sekä metsien että meidän metsäomistajienkin monimuotoisuudesta. Kaikille meille on oma tilamme, mutta yhdessä voimme vaikuttaa laajemmin – oman yhdistyksen kautta.

Siitä tulikin mieleen, että tulikohan se jäsenmaksulasku jo maksettua.