Kustannukset nousussa ja kysyntä laskussa: Kartonkitehtaat supistavat tuotantoaan Saksassa ja Hollannissa
Tuotannon rajoitusten on määrä alkaa elokuussa.Hollantilainen Solidus Solutions ja saksalainen PKV (Papier- und Kartonfabrik Varel) supistavat kartongin tuotantoaan, kertoo ruotsalainen uutissivusto papperochmassa.se.
PKV keskeyttää kartongin tuotannon elokuun lopulla kohonneiden kustannusten, kansainvälisen logistiikan ongelmien ja heikentyvän kysynnän vuoksi. Keskeytyksen kestoa ei kerrota, mutta yhtiö arvioi kartongin tuotannon vähenevän 10–15 prosenttia.
Tavoitteena on myös osallistua EU:n energiansäästötavoitteeseen ja parantaa kaasun saatavuutta talvikaudella, PKV kertoo tiedotteessaan sellu- ja paperiteollisuuden uutisia seuraavan Euwidin mukaan.
PKV:llä on kaksi kartonkikonetta, joiden vuotuinen kapasiteetti on 270 000 tonnia vuodessa. Kartongin raaka-aineena PKV käyttää kierrätyskuitua.
Myös hollantilaisen Soliduksen tuotannonrajoitukset alkavat elokuun aikana ja syyksi kerrotaan kohonneet kustannukset ja laskenut kysyntä.
Solidus arvioi kartongin tuotannon vähenevän 10 prosenttia. Yhtiön viisi kartonkitehdasta yltävät enimmillään 350 000 tonnin vuotuiseen tuotantoon.
Lue myös:
Saksan vaikeuksilla onkin hopeareunus: Kaasupula voi jopa hyödyttää Suomen metsäteollisuutta
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





