Verohallinto armahtaa 27 000 metsänomistajaa
Verottaja käänsi kelkkansa: kausiveron nollailmoitusta ei tarvitse tänä vuonna jättää lainkaan. Myöskään viivästysmaksuja ei peritä.
Jäikö kausiveroilmoitus tekemättä? Ei haittaa, jos puusi ovat pystyssä. Verottaja painaa tänä vuonna ilmoituksen laiminlyönnin villaisella. Kuva: Hanne ManeliusVerohallinto on päättänyt tänä vuonna joustaa kausiveron ilmoittamisvelvollisuudessa niiden metsänomistajien kohdalla, jotka eivät ole tehneet lainkaan puukauppoja vuonna 2015.
”Poistamme automaattisesti 1 000 euron arvioesitykset ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä johtuvan viiden euron myöhästymismaksun sellaisilta pelkästään metsätaloutta harjoittavilta, joilta ei ole tullut puun ostajien kautta tietoja puukaupoista”, kertoo ylitarkastaja Riitta Kekäläinen Verohallinnosta.
Aiemmin Verohallinto ohjeisti tuhannen euron kausiverokarhun saaneita metsänomistajia ottamaan yhteyttä ja tekemään Ei toimintaa -ilmoituksen puhelimitse.
Nyt sitä ei siis tarvitse tehdä lainkaan, ei edes puhelimitse, jos puukauppoja ei viime vuonna ole tehty. Jousto koskee kuitenkin vain vuoden 2015 verotusta; muutos ei Kekäläisen mukaan ole pysyvä.
Viiden euron viivästymismaksu poistetaan myös niiltä metsätaloudenharjoittajilta, jotka antoivat puhelimitse tai muuten oma-aloitteisesti myöhästyneen Ei toimintaa -ilmoituksen.
Linjaa pehmennettiin sen vuoksi, että tänä vuonna paperisia kausiverolomakkeita ei lähetetty enää postitse, mikä saattoi hankaloittaa veroilmoituksen tekoa.
”Päätimme näin, koska menettely muuttui emmekä saaneet tiedotettua siitä riittävän laajasti.”
Verottaja saa tiedon tehdyistä puukaupoista puunostajien antamista ilmoituksista, vaikka metsänomistaja olisi jättänyt ilmoituksen tekemättä.
Nyt tietoa hyödynnetään käänteisesti niin, että jos tietoa puukaupoista ei ole tullut, päätellään siitä, ettei arvonlisäverotettavaakaan ole.
Kekäläisen mukaan automaattisesta arvioveron mitätöinnistä ei kuitenkaan lähetetä metsänomistajille erillistä tietoa.
Kausiveroilmoituksia jäi tänä vuonna puuttumaan kaikkiaan 36 000 alkutuottajalta.
Verottajan kirje tuhannen euron arvioverosta on mennyt 23 469 metsätalouden harjoittajalle ja 4 264 metsätalousyhtymälle.
MT:n juttu: 36 000 tuottajaa unohti kausiveroilmoituksen – verottaja kovistelee
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
