Erikoispuita kokeillaan innokkaasti, mutta moni on myös pettynyt lopputulokseen – "Takavuosien lehtikuusikokeilusta ei vanhalle isännälle jäänyt tiliä"
MT:n verkkokyselyyn vastanneet ovat kokeilleet muun muassa lehtikuusen, visakoivun ja tammen kasvatusta.MT Metsä kysyi maaliskuussa lukijoilta erikoispuiden kasvatuksesta. Yli puolet, 56 prosenttia, vastaajista oli kokeillut muiden kuin männyn, kuusen tai koivun viljelyä.
Heistä 71 prosenttia oli päätynyt lehtikuusen kasvattamiseen. Visakoivua oli kokeillut 36 prosenttia, tammea 22 prosenttia ja haapaa 19 prosenttia. Myös erikoisempia puulajeja oli kokeiltu: douglaskuusta, metsälehmusta, tervaleppää, kontortamäntyä, pihlajaa, vaahteraa, saarnia, mustakuusta, jalavaa ja poppelia.
Kyselyyn tuli maaliskuun alussa 704 vastausta.
Kokeiluihin kannustivat uteliaisuus uusia puulajeja kohtaan ja hirvet. Kokemusta karttui kuitenkin enemmän kuin tiliä.
”Kiinnostus muihin puulajeihin sai kokeilemaan pienelle alueelle lehtikuusta. Etukäteen kuulin hirvien herkästi syövän taimia, ja niinhän se olikin.”
”Takavuosien lehtikuusikokeilusta ei vanhalle isännälle jäänyt tiliä. Kasvu on hyvä, mutta puulle ei ole käyttöä.”
”Visakoivut eivät jostain syystä menestyneet, ja lehtikuuset söi pilalle hirvet.”
”Hybridihaapaa kasvamassa. Harmi vain, että erikoispaperitehtaita, joita istutusvaiheessa mainostettiin, ei enää ole toiminnassa.”
”Lehtikuusi lähti hyvin kasvuun. Noin metristä alkaen hirvet söivät latvat ja oksat. Niistä kasvoi pensaita, joita hirvi puskeskeli. Raivaussaha viimeisteli sitten loput.”
”Hakkuuaukean vadelmarytö on hyvä paikka tammen kasvulle, kisasivat onnistuneesti koivunvesojen kanssa. Lehtikuusi ja pihta vaativat paljon valoa, vaan ei porotusta. Kantapään kautta oppii.”
”Douglaskuusi lähtee kasvuun hyvin, ei ole altis eläintuhoille ja kasvu jatkuu voimakkaana. Todellakin harkinnan arvoinen puulaji muuttuvassa ilmastossa. Toivottavasti sertifioinnit eivät tule douglaskuusen metsätalouskäytön esteeksi.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

