Talous hakeeedelleen suuntaa
Talouskasvun idut heiluvat edelleen tuulessa. Yhdysvalloissa lokakuu oli odotettua heikompi, mutta nyt kasvu on taas vahvistunut, kertoo paperin ja sellun hintoja seuraava Foex.
Euroopassa kasvuun lähtö on tuskastuttavan hidasta. Plussalla kuitenkin mennään, vaikka rimaa heiluttaen.
Paperin kulutus ei lokakuussa muttunut puoleen tai toiseen. Foexin mukaan paremminkin olisi voinut mennä, mutta näilläkin luvuilla selvitään.
Vuoden alun hintoihin on useimmilla paperilaaduilla takamatkaa 20–30 euroa tonnilta. Viime viikon positiivinen yllättäjä oli A4-kopiopaperi, jonka tonnihinta nousi noin neljällä eurolla.
Metsäteollisuuden onneksi sellulla on riittänyt kysyntää. Havusellun kysyntä pysyi lokakuussakin hyvänä, vaikka aivan syyskuun lukuihin ei enää ylletty.
Havusellu on kallistunut vuoden alusta yli 50 eurolla tonnilta.
Lehtisellun kulutuksen kasvu keskittyy edelleen Kiinaan. Sellun eurohinta on joustanut tammikuun jälkeen parilla kympillä. Dollareissa lehtisellun hinta kuitenkin oli viime viikollakin nousussa ja siltä osin hinta on suunnilleen sama kuin vuoden alussa.
Kartonkien kysyntä on jatkunut varsin vakaana koko vuoden.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
