Salametsästystä suojeleva vaikenemisen muuri murtuu – "Ihmiset uskaltavat olla asiasta myös erimielisiä"

Poliisille ilmoitettujen metsästysrikosten määrä on vähentynyt viime vuosina. Se ei kuitenkaan kerro salametsästyksestä, josta edelleen paljon jää paljastumatta. Kuva: Stiina Hovi

Hiljaisen hyväksymisen kupla on puhjennut salametsästyksen ympäriltä. Riistakeskus teetti keväällä kyselytutkimuksen, jonka mukaan salametsästyksen tuomitsee yhä useampi.

Niin luonto- ja metsästäjäjärjestössä kuin poliisissa muutos on huomattu, vaikka alueittain onkin yhä eroja.

"Kun salametsästyksen vastustus ei ole enää vain oma mielipide vaan julkinen, hiljaisuuden ylläpito tulee yhä vaikeammaksi. Ihmiset uskaltavat olla asiasta myös erimielisiä", analysoi tilannetta ympäristöpolitiikan ja -oikeuden tutkija Outi Ratamäki Itä-Suomen yliopistosta.

Vielä vuosikymmenen alussa Ratamäki sai salametsästystä koskevista tutkimuksistaan tyrmäävää palautetta. "Huonosti tutkittu. Ilmiö on vain marginaalinen. Niillä perusteltiin. Perhon tapahtumien jälkeen ilmiötä on ollut vaikea kieltää."

Tammikuussa 2013 Perhossa tapettiin laittomasti kolme sutta. Salametsästäjät saivat tuomion törkeästä metsästysrikoksesta.

Niin Ratamäki kuin haastatellut luontojärjestöjen edustajat pitävät tärkeänä, että metsästäjäkunnan sisällä on tapahtunut muutos.

Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari korostaa, että termi salametsästys on itsessään virheellinen. Oikea ilmaisu on laiton tappaminen. "Ei ole metsästystä lainkaan, jos eläimiä tapetaan laittomasti – oli kysymys sitten riistasta tai petoeläimistä."

Tämä viesti kulkee koulutuksissa, ja jos liiton keskustelufoorumilla käydään salametsästyksestä asiatonta keskustelua, siihen puututaan. Joskus on myös poistettu kommentteja.

Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola pitää oleellisena, että myös maa- ja metsätalousministeriö tunnusti suden salametsästyksen ilmiönä.

Salametsästys on useiden piilorikollisuuden muotojen tavoin alakulttuuri, johon on vaikea päästä käsiksi ja jota esiintyy muuallakin kuin Suomessa. Yhteisöllinen vaikenemisen kulttuuri mahdollistaa salametsästyksen jatkumisen. Naapuria ei haluta käräyttää.

Meillä ongelma kulminoituu ennen kaikkea suhtautumisessa suteen. Kun susilaumat ovat vaeltaneet länteen, pelon ilmapiiri on levinnyt mukana. Niiden myötä syntyi termi pihasusi, jota ei maan itä- ja pohjoisosissa ole edes aiemmin tunnettu.

Metsästäjät ovat Siitarin mukaan usein se ryhmä, joka kokee henkistä painetta tilanteesta. "Paikallinen väestö ajattelee, että metsästäjät hoitavat homman, mutta he tietävät, ettei se onnistu ilman poikkeuslupaa."

Paineita on lisännyt ongelmasusien määritteleminen ja poikkeuslupiin tarvittava byrokratia, joka on paikallisesti koettu turhauttavan vaikeana.

Poliisin mukaan asenteet ja sosiaalinen kontrolli ovat kuitenkin muuttumassa. "Saamme paljon vihjeitä, joita voi pitää luotettavina", luonnehtii ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisilaitokselta.

Susiviha tai oikeammin susien pelko on silti edelleen voimissaan. Poliisi törmää yhä paikoin vaikenemisen muuriin.

Luontoväki puolestaan kohtaa pelottelua. Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtajan Mari Nyyssölä-Kiisla kertoo sähköposteista ja uhkaavammista tilanteista keskellä kirkasta päivää.

"Harva uskaltaa puhua näistä ääneen. Meille on tullut yhteydenottoja, kun ei ole tiedetty, kenelle puhua. On ihan tuoreitakin tapauksia eri puolilta maata."

Nyyssölä-Kiislan mukaan on pahasta, kun sosiaalisen median kautta harjoitetaan uhkailua molempiin suuntiin. Tilanne voi silloin yksinkertaisesti räjähtää, kun osutaan kohdakkain.

"Joissain on ollut uhkaajia paikalla enemmän. Toiminta on keskeytynyt, kun jollain on ollut järki mukana, eivätkä kaikkein kuumapäisimmät ole ryhtyneet toimimaan."

Oikeuteen päätyy vuosittain vain yksittäisiä salametsästysrikoksia. Poliisin tutkintaan tulee koko maassa vuosittain reilut 300 metsästysrikosta. Määrä on laskenut viime vuosina rikoslain tiukennuksen jälkeen. Suurin osa on selvitetyistä rikoksista tuottaa lievinä rikkomuksina tekijöilleen sakkoja.

Tutkinnassa on paraikaa ainakin kaksi epäiltyä suden salametsästystä, toinen Joensuussa ja toinen Nakkilassa.

Rikostutkintojen vähentyminen ei välttämättä tarkoita salametsästyksen vähentymistä. Ruralia-instituutin tutkimusraportissa arvioitiin, että vuosien 2006–2011 salakaadoista vain alle kymmenen prosenttia tuli ilmi eli poliisi otti ne tutkintaan.

Yksin Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella tulee vuosittain tutkintaan puolen kymmentä suurpetoihin kohdistunutta törkeää metsästysrikosta.

"Viidessä vuodessa näitä tapauksia on ollut Itä-Suomessa useita kymmeniä. Ilmi- ja piilorikollisuuden perusteella tapausten kokonaismäärä on siis edelleen huomattava", Pohjolainen sanoo.

Maan itä- ja pohjoisosissa riittää harvaan asuttuja seutuja, joilla kohtaavat kattava metsätieverkosto ja vahva susikanta sekä motivoitunut tekijäjoukko ja puuttuva tai vähäinen kontrolli.

"Hyvin pieni joukkohan tätä harjoittaa. Pienet, yksittäiset ryhmät pyörivät tutuilla alueillaan."

Poliisi, erätarkastajat ja rajavartiosto tutkivat tapauksia yhdessä. "Kaikki on kiinni valvontaviranomaisten resursoinnista. Jos valvontaan ei voida kohdentaa henkilöstöä, kuljemme jälkijunassa. 'Menetetty aika, kadotettu totuus' pätee tässäkin."

Susi on poliittinen avainlaji. Kysymys ei ole vain sen suojelusta, vaan mukana on ympäristö-, maanomistus- ja aluepolitiikkaa sekä maaseutuasumisen turvallisuutta ja kulttuuriakin. Suden kautta kanavoituu pettymystä päättäjiin.

Joka susireviirillä on eri sidosryhmistä koostuva työryhmä. Osassa keskustelu sujuu erinomaisesti, osassa heikommin. Lisäksi on pidetty kaksi valtakunnallista susifoorumia ja maakuntaliitot ovat kutsuneet koolle omiaan.

Alueellisissa sidosryhmätilaisuuksissa on niin Siitarin, Pohjolaisen kuin Nyyssölä-Kiislan mukaan isoja eroja keskustelukulttuurissa. Luonnonvarakeskuksen ja riistahallinnon viimeaikaiset tilaisuudet ovat olleet rakentavampia, ja keskustelu jatkuu nyt suden kannanhoitosuunnitelman työryhmässä.

"Kun ollaan kasvokkain, nähdään, että kaikkien puolten edustajat ovat ihan järkeviä ihmisiä. Vaikka ollaan eri mieltä, maltetaan kuunnella ratkaisuehdotuksia", Nyyssölä-Kiisla toteaa.

"Kuulemisen tulee olla aitoa, eikä pelkästään neuvojen jakamista ylhäältäpäin. Tulee ottaa ihmisten huolet esiin ja viedä ne päätöksentekoon", katsoo Siitari.

Haastatelluista kukaan ei näe sutta ja salametsästystä vastakkainasetelmana kaupunkien ja maaseudun välillä. Maaseudulla on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään ongelmaa susien kanssa. Luonto- ja metsästäjäjärjestöissä on yhteisiä jäseniä eri puolilla maata.

Silti vaalien lähestyessä löytyy myös niitä, jotka haluavat suorastaan ruokkia eripuraa.

"Suteen kohdistetaan vihaa päättäjiä kohtaan. Yhdellä eläinlajilla tehdään erottelua, joka menee politikoinnin puolelle", Nyyssölä-Kiisla harmittelee.

"Median rooli on erittäin tärkeä, ettei ainakaan lietsota konfliktia. Kaupungissa on helppo sanoa, että teidän nyt vain pitää elää niiden susien kanssa", toteaa Siitari.

Sosiaalinen media kukkii totuutena esitettyjä yksipuolisia näkemyksiä ja suoranaista valetietoa.

Pohjolaista se surettaa: "On trolleja, jotka levittävät tahallisesti ja tarkoitushakuisesti väärää tietoa ja niitä, joilla on heikko median lukutaito. Meillä kaikilla on vastuu käydä keskustelua asiallisesti ja faktoilla. Se vaatii työtä paljon, paljon, paljon."

Muutos on silti ilmassa.

Järjestöjen kesken esiintyvät erimielisyydet metsästysasioissa koskevat alle prosenttia kaikesta riistasaaliista ja metsästäjien määrästä, huomioi Veistola.

"Yhteiset edut luontotyyppien suojelussa ja hoitamisessa ovat paljon isommat. Kun käytännön ratkaisuja kehitellään, niin yhteinen sävel kyllä löytyy."

"Suomalaiset ovat perusjärkeviä ja lainkuuliaisia. Salametsästyksen loppu on lähellä."