Metsähallitus lomauttaa 195 metsuria talvikuukausiksi
Lomautettavien metsurien työt seisahtuvat tammi–maaliskuuksi. Metsähallitus hakee lomautuksilla miljoonan euron kustannussäästöjä.
Metsähallitus on onnistunut löytämään metsureille joitakin uusia talviaikaisia työmahdollisuuksia. Kuva: Pekka FaliMetsähallitus Metsätalous Oy on saanut metsurityöhön kohdistuvat yt-neuvottelut päätökseen. Neuvotteluiden pohjalta työnantaja on päättänyt lomauttaa metsurit 27.12.2017–25.3.2018.
Lomautuksilla haetaan noin miljoonan euron kustannussäästöjä ja ne koskevat 195:tä metsuria. Luottamusmiehet ja työsuojeluhenkilöstö eivät kuulu lomautusten piiriin.
Tiedotteen mukaan lomat ja eläkejaksot pyritään järjestämään siten, etteivät lomautukset koskisi osa-aikatyötä tekeviä eivätkä talvikauden aikana eläkkeelle jääviä metsureita.
Lomarahojen vaihtamisella, kannusteilla ja sopimuksella työajan tasoittumisesta kerrytetyt vapaat lyhentävät lomautusaikaa, koska ne voidaan pitää lomautusjakson aikana.
Käydyissä yt-neuvotteluissa on haettu – ja myös löydetty – erilaisia talviaikaisia työmahdollisuuksia, Metsähallitus tiedottaa. Tällaisia ovat muun muassa polttopuiden teko ja muut Metsähallituksen luontopalveluiden tilaustyöt sekä talviautoteiden varsien uudistusalan raivaukset. Kyseisiä töitä tehdään lomautuksista huolimatta. Metsähallitus selvittää myös muita mahdollisia tilaustöitä ja talveen ajoittuvia työmahdollisuuksia.
Metsähallituksessa ovat parhaillaan meneillään myös konsernitoimintoja koskevat yt-neuvottelut. Konsernitoimintojen osalta lopputuloksena voi olla henkilöstön vähentäminen maksimissaan 15 henkilöllä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
