Puuliittotuomitsee UPM:n toimet
UPM Silvesta sanoo irti 64 metsuria.
”Samaan aikaan, kun UPM Silvesta tarjoaa ylikysyttyjä metsänhoitopalveluja myrskyistä kärsineille metsänomistajille, yhtiö hakkaa kovalla kädellä ammattitaitoista työvoimaansa”, Puu- ja erityisalojen liitto arvostelee.
”Suomessa on huutava pula ammattimetsureista, ja yksi suurimmista toimijoista kohtelee työntekijöitään tällä tavalla”, hämmästelee Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola.
Silvestan työntekijät ja Puuliitto pitävät irtisanomia täysin perusteettomina.
Samaan aikaan irtisanomisten kanssa UPM Silvesta tarjoaa alihankkijoille mahdollisuutta ryhtyä franchising-yrittäjiksi. Puuliiton mielestä tässä on kyse silkasta ahneudesta, UPM siirtää työnantajan velvoitteet yrittäjille.
Yhteiskunta tukee metsätaloutta vuosittain noin 200 miljoonalla eurolla. Puuliiton mielestä metsänomistajille suunnattua kemeran tukea tulee antaa vain kotimaisella työvoimalla tehtäviin töihin ja niissäkin periä tuki aina takaisin, jos työnantaja ei noudata työehtosopimuksia.
”Suomessa työnantajat vaativat eläkeiän nostoa keinona työurien pidentämiseen. UPM näyttää taas, mitä nämä puheet todellisuudessa tarkoittavat. Edes nykyinen eläkeikä ei täyty, kun työura päätetään kylmästi”, Puuliitto arvostelee.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
