Halpa rupla ja kruunu vauhdittavat naapurimaiden sahoja
Ruplan ja kruunun heikentyminen on parantanut venäläisten ja ruotsalaisten sahojen hintakilpailukykyä suomalaisiin verrattuna. Ruplan arvon lasku lisää myös venäläisen tukin tarjontaa Suomeen.Valuuttakurssien muutokset heiluttavat sahatavarakauppaa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana ruplan ja kruunun arvo ovat heikentyneet euroon nähden, mikä on laskenut venäläisen ja ruotsalaisen sahatavaran hintaa suomalaiseen verrattuna.
Kruunun arvo dollariin verrattuna on vajonnut jo niin alas, että ruotsalaisia lautoja ja lankkuja ostavat myös amerikkalaiset.
”Ruotsalaiset ovat jo aloittaneet sahatavaran laivaukset Yhdysvaltoihin. Meillä suomalaisilla kynnet eivät vielä siihen riitä”, Suomen Sahojen toimitusjohtaja Kai Merivuori kuvaa halvan kruunun etua.
Suomalaisetkin sahurit ovat hyötyneet euron heikentymisestä dollariin nähden, sillä dollarin vahvistuminen on pehmentänyt mäntysahatavaran hinnan euromääräistä laskua Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä sekä kuusen halpenemista Kiinassa.
Ruplan hinnan lasku näkyy myös tuontipuun kaupassa.
Westas Groupin toimitusjohtajan Pekka Kopran mukaan venäläistä tukkia tarjotaan kasvavassa määrin laivakuljetuksina länsirannikolle asti. Westas Groupin sahat sijaitsevat Koski Tl:ssä Varsinais-Suomessa ja Porissa.
Myös Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha arvioi venäläisen puun tarjonnan lisääntyvän. Hän ei kuitenkaan usko mihinkään räjähdysmäiseen tukin tuonnin kasvuun, koska vientilisenssien saanti on Venäjällä hidasta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


