Tästä supisuomalaisesta harrastuksesta uhkaa tulla katoavaa kansanperinnettä, mutta valtimolaisen Harri Hakalan talviverkkokausi alkoi jälleen – ”Verkkokalastus on paljon helpompaa talvella kuin kesällä”
Talvinen verkkokalastus ei juurikaan kiinnosta nuoria sukupolvia, vaikka talvikalastuksessa on puolensa.
Harri Hakala innostui perinteisestä suomalaisesta talviharrastuksesta verkkokalastuksesta isänsä esimerkistä. Kuva: Harri HakalaMonessa Suomen kolkassa on nyt sopiva keli aloittaa talvinen verkkokalastus. Valtimolainen Harri Hakala laski verkot Koppelojärveen perjantaina.
Pohjois-Karjalassa sijaitseva Valtimo kuuluu Nurmeksen kaupunkiin.
Hakala pääsi aloittamaan talven verkkokalastuskauden tavallista aikaisemmin, koska Koppelojärvellä oli jo 10–15 senttimetriä teräsjäätä.
”Jäällä uskalsi kävellä turvallisin mielin. Yleensä olen laskenut verkot ensimmäistä kertaa vasta joulun jälkeen. Joku muu oli jo ehtinyt viedä järvelle yhdet verkot ennen minua”, Hakala kertoo.
Talven verkkokalastuskausi kestää nykyään Valtimossa yleensä pitkälle huhtikuulle.
Koppelojärvestä nousee pääasiassa kuhaa ja vähän haukea. Aiemmin sieltä sai saaliiksi myös siikaa. Harri Hakala syö kuhan mieluiten paistettuna tai savustettuna.
”Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Viime talvena tuli huonosti kalaa ja toissa talvena hirmuisen hyvin.”
Harri Hakala innostui perinteisestä suomalaisesta talviharrastuksesta verkkokalastuksesta isänsä esimerkistä.
”Minusta verkkokalastus on paljon helpompaa talvella kuin kesällä. Talvella verkot voi käydä katsomassa vain kerran viikossa, ja aikaakin on silloin enemmän. Kesällä olen kiinni sesonkitöissä.”
Harri Hakalalla on Valtimossa pieni viljatila, jonka pellot ovat naapurilla vuokralla. Lisäksi Hakala tekee sillankorjaustöitä ympäri Savo-Karjalaa.
”Talvella mökin lämmittämiseen puilla menee aikaa, koska minulla ei ole sähkölämmitystä. Mehtähommiakin oisi, kunhan vain joskus kehtaisi tehdä”, hän naurahtaa.
Latu on aina ummessa, mutta käypihän se hiihtäminen kuntoilusta. Talviverkkokalastuksessa yhdistyy hyöty ja huvi.
Harri Hakalan mukaan talvinen verkkokalastus on vanhempien ikäpolvien suosima harrastus. Siitä uhkaa tulla katoava kansanperinne, kun nuoria sukupolvia ei verkoilla käyminen kiinnosta.
”Verkkokalastus vaatii viitseliäisyyttä ja nykyisin on kännykät ja tietokoneet.”
Hakala ajaa alkumatkan kotoa Koppelojärvelle traktorilla. Viimeiset puolitoista kilometriä hän hiihtää ahkion kanssa.
”Latu on aina ummessa, mutta käypihän se hiihtäminen kuntoilusta. Harrastuksessa yhdistyy hyöty ja huvi.”
Harri Hakala onkin innokas kuntourheilija. Hän harrastaa sekä maastopyöräilyä, polkujuoksua että hiihtämistä. Viime talvena Hakala suksi peräti 2 000 hiihtokilometriä.
”Innostuin urheiluista vanhoilla päivillä”, viisikymppinen mies tuumii.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





