Päivittäin pihavierailuja tehnyt ja pelottomasti käyttäytynyt susi ammuttiin poliisin määräyksellä Rengossa
Aikuinen naarassusi on pyörinyt Hämeenlinnan Rengon taajamassa ja sen liepeillä jo parisen vuotta.Hämeenlinnan Rengossa ammuttiin eilen illalla puoli kahdeksan maissa aikuinen naarassusi, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.
Poliisin mukaan kyseinen iso vaalea susiyksilö on pyörinyt varsinkin Rengon taajamassa ja sen liepeillä parisen vuotta. Eläintä on karkotettu useasti loitommalle rakennetusta ympäristöstä Hämeen poliisilaitoksen päätöksellä.
Viime aikoina sen käyttäytyminen oli muuttunut lajityypillisestä ihmisiä karttelevasta villieläimestä röyhkeämpään suuntaan, kuvaillaan poliisin tiedotteessa. Se lähestyi pelottomasti varsinkin koiria ulkoiluttavia ihmisiä.
Susi jäi usein kiertelemään tai makaamaan näkösälle ja lähistölle ihmisen kohdatessaan. Pihavierailut eli käynnit alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantoeläinrakennuksesta olivat tälle yksilölle lähes päivittäisiä.
Susi päätettiin lopettaa, sillä sitä voitiin perustellusti pitää ihmisten hengelle ja terveydelle vaarallisena.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

