Metsälain linjaukset sopivat metsänomistajille
Metsänomistajat ovat tyytyväisiä eduskunnalla annettuun metsälakiehdotukseen. Laki kasvattaa metsänomistajan päätäntävaltaa omien metsiensä käsittelystä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kertoo, että paineita metsälain muuttamiseksi on tullut sekä metsänomistajilta että muilta metsäalan toimijoilta. Lakiesitys lisää metsänomistajien valinnanvapautta merkittävästi.
”Metsänomistaja voisi jatkossa päättää, minkä ikäisenä metsäkuvio on tarpeeksi vanha uudistettavaksi. Myös eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatus sallitaan. Metsälain muutoksilla kasvatetaan metsänomistajien valtaa ja vastuuta oman metsäomaisuutensa hoidossa.”
Vaikka metsien hyödyntämisen vaihtoehtoja lisätään, metsätalouden taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä ei tingitä. Metsien uudistamisvelvoite säilyy ja laissa säädetään jatkossa entistä selkeämmin, milloin sen katsotaan täyttyneen.
Koskisen mukaan lakiesitys sisältää huomattavia parannuksia myös metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi. Samalla parannetaan metsänomistajien ja alan toimijoiden oikeusturvaa.
”Esitys sisältää uusia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteet on turvattava. Sen ohella esitys esimerkiksi mahdollistaa kitu- ja joutomaiksi jääneiden ojitettujen turvemaiden jättämisen palautumaan luonnontilaan.”
”Lakimuutos vähentää tarpeetonta yksityiskohtaista säätelyä. Se keventää hallintoa ja vahvistaa neuvontaa ja tehostaa metsien hyvää hoitoa ja käyttöä”, Koskinen linjaa.
MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen kehuu kokonaisuutta hyväksi. Hän pitää muutoksia metsänomistajien mielen mukaisina.
Luonnonsuojelijat ovat arvostelleet esitystä siitä, että se määrittelee monimuotoisuuden kannalta tärkeät elinympäristöt pienialaisiksi.
Metsälain lähetyskeskustelussa eduskunnassa nähtiin sellainen ihme, että lakiehdotus ja ministeri Koskinen saivat kehuja työstään myös opposition kansanedustajilta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
