Pomarkkulaiset osoittavat epäilyt vääriksi: Metsänomistajat tienaavat ja kunta säästää, kun kiinteistöt lämpiävät lähipuulla

Pomarkun tekninen johtaja Jouni Koskinen (vasemmalla) on tyytyväinen Mikko Rajakankaan ja muiden osuuskunnan jäsenten toimittamaan lämmityspalveluun. "Tämä on oikein hyvä järjestely. Kunta on investoinut koneisiin ja verkkoon ja osuuskunta pitää laitokset käynnissä." Kuva: Jussi Partanen

Pienen pohjoissatakuntalaisen Pomarkun kunnan kiinteistöt lämpiävät paikallisella puulla ja lämmityksestä huolehtii 27 jäsenen muodostama hakeosuuskunta.

"Tästä kuviosta on sanottu jo kauan sitten, ettei tuollainen voi toimia. Mutta hyvin se on toiminut jo 20 vuotta", kertoo Pomarkun hakeosuuskunnan toimitusjohtaja Mikko Rajakangas.

Samaa mieltä on kunnan tekninen johtaja Jouni Koskinen.

"Aikaisemmin lämmitimme öljyllä. Kunnalle jää säästöä 150 000–200 000 euroa vuodessa."

Vähäinen merkitys ei ole silläkään, että aikaisemmin öljyn ostoon menneet rahat jäävät nyt kiertämään paikalliseen talouteen – puhumattakaan siitä, kuinka paljon pienpuun tarve on lisännyt metsänhoitoa.

Koskinen arvioi, että hakeosuuskunnan toiminta-aikana kunta on ostanut osuuskunnan jäseniltä lämpöenergiaa yhteensä noin kahdella miljoonalla eurolla.

"Aiemmin tuo summa meni yli kaksinkertaisena öljyntuottajille."

Osuuskunnan toiminta alkoi ensin yhden alakoulun lämmityksestä. Kunta investoi hakelämpölaitokseen ja osuuskunta piti huolen polttoaineesta ja laitoksen käytöstä.

Kunta maksaa osuuskunnalle tuotetuista kilowateista, nykyisellä taksalla 36,70 euroa megawattitunnilta.

"Jokainen lämmittäjä hoitaa vuorollaan itse puun, haketuksen, toimituksen ja laitoksen valvonnan", Rajakangas kertoo.

Nykyään lämmitettäviä laitoksia on neljä kappaletta: kunta on investoinut uusiin hakelaitoksiin tasaisin väliajoin.

Hajautettu malli toimii Pomarkussa hyvin, Koskinen sanoo. Jos rakennettaisiin yksi iso laitos, siihen liittyisi selvästi raskaampi lupakäytäntö kuin nykyisiin, enintään 500 kilowatin laitoksiin.

"Tällainen kontti on simppeli, siisti ja pieni. Kaikki laitokset ovat maksaneet itsensä takaisin ja investoinnit on kuoletettu 5–6 vuodessa per laitos", Koskinen toteaa.

Hakeosuuskunnassa lämmitysvuoroja tekee nykyään reilun parinkymmenen jäsenen joukko. Vuosien mittaan ikääntyneiden lämmittäjien tilalle on tullut uusia. Halukkaista ei ole ollut pulaa.

"Kun isäntä on tilalla vaihtunut, jatkajat ovat ottaneet toiminnan hoitaakseen. Yksikään ei ole eronnut osuuskunnasta", Rajakangas kertoo.

Vuoron kesto vaihtelee lämmitystarpeen mukaan. Talvella sadan megawattitunnin vuoro kestää tyypillisesti noin viikon päivät.

"Viimeistään silloin, kun aloittaa oman lämmitysvuoron, pitää soittaa seuraavalle lämmittäjälle, jotta tämä tietää varautua. Vikatilanteiden hälytykset tulevat vuorossa olevan ja takapäivystäjän kännykkään."

Lämmitykseen tarvittavat puut jokainen jäsen hankkii omista metsistään tai ostaa.

"Puuta otetaan omista metsistä, ja jos joka vuosi ei sieltä ole, puuta ostetaan naapurilta. Muut metsänomistajat myös tarjoavat puitaan osuuskunnan jäsenille", Rajakangas kertoo.

Laitoksissa poltetaan kuivaa raakapuuhaketta, sillä tuore havu aiheuttaisi pulmia kunnossapitoon.

Rajakankaan kokemuksen mukaan puuta on hyvin saatavilla. Hänellä itsellään on aina kahden vuoden lämmityspuut varastossa.

"Puut ovat pinolla kaksi kesää ennen haketusta, jotta puu varmasti on kuivaa. Mitä kuivempaa tavaraa poltan, se on minulle eduksi."

Rajakangas hakettaa lämmityspuun omalla hakkurillaan. Osa jäsenistä ostaa haketuspalvelun ulkopuoliselta yrittäjältä.

Koskisen mielestä järjestelyn parhaita puolia on se, että osuuskunnan jäsenten ei ole välttämättä tarvinnut investoida mihinkään laitteisiin. Useimmat kuljettavat hakkeen laitoksille traktorilla.

Rajakankaan arvion mukaan jäsentä kohti lämmitysurakka tuottaa 6 500–10 000 euron bruttotulot – vuodesta ja lämmittäjien määrästä riippuen.

"Paljon jäisi puuta metsään, jos tätä ei olisi."