Haussa kymmenen metsästysseuraa kehittämään valkohäntäpeurajahdin metsästyskäytäntöjä ja saaliin hyödyntämistä
Hyvinvointia riistasta -hankkeen tavoitteena on hyödyntää valkohäntäpeuraa nykyistä paremmin.
Osalla metsästysseuroista ja seurueista on nykytilanteessa hankaluuksia saada kaikki valkohäntäpeurojen pyyntiluvat käytettyä. Kuva: Jarkko SirkiäHyvinvointia riistasta – Välmående av vilt -hanke käynnistyi vuoden alussa lounaisen Suomen tiheän valkohäntäpeurakannan alueella.
Hankkeessa pohditaan muun muassa vierasjahtikäytäntöjä ja muita ulkopuolisille metsästäjille tarjottavia metsästysvaihtoehtoja sekä riistalihaan liittyviä näkökulmia. Osalla metsästysseuroista ja seurueista on nykytilanteessa hankaluuksia saada kaikki pyyntiluvat käytettyä.
Kasvavat valkohäntäpeurakannat luovat mahdollisuuksia hyödyntää uusia toimintamalleja, joilla kannan kasvua voidaan hallita nyt sekä tulevaisuudessa, kun yhä useampi metsästäjä asuu kaupungeissa.
Hankkeessa on mukana eri organisaatioista joukko ammattilaisia, joilla on halu pohtia asioita metsästysseurojen kanssa.
Päätoteuttaja on ammattikorkeakoulu Novia yhdessä Suomen riistakeskuksen, Turun yliopiston Brahea-keskuksen ja kauppakorkeakoulu Hankenin kanssa. Hankkeen budjetti on 440 000 euroa ja kesto kolme vuotta.
Riistakeskusalueista hankkeessa ovat mukana Varsinais-Suomi, Satakunta, Uusimaa, Etelä-Häme ja Pohjois-Häme.
Tulevan kevään ja kesän aikana hankkeeseen etsitään pilottimetsästysseuroja. Pilottiseurojen löytämiseksi Suomen riistakeskus toteuttaa tämän kevään aikana kyselyn.
Tavoitteena on löytää kymmenen metsästysseuraa, jotka ovat halukkaita kehittämään muun muassa metsästyskäytäntöjään ja saaliin hyödyntämistä.
Hankkeen aikana järjestetään useita työpajoja, joissa pilottiseurat voivat pohtia kohtaamiaan vaikeuksia, liittyivät ne sitten lihan käsittelyyn, lihan myymisen byrokratiaan tai sitoutuneiden metsästäjien rekrytointiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
