Ammattilaisiakoulutetaanuusiin menetelmiin
Metsäalan ammattilaisia koulutetaan eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatukseen. Muutos on suuri, aiemmin ammattilaiset ovat keskittyneet metsän jatkuvan kasvatuksen vastustamiseen.
Ensi vuonna voimaan tuleva uusi metsälaki muuttaa eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattamisen sallituksi. Metsäntutkimuslaitos ja Suomen metsäkeskus kouluttavat metsäammattilaisia uusiin menetelmiin 15 tilaisuudessa eri puolilla Suomea.
Nyt käynnistyneessä koulutuksessa kerrotaan eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatuksen mahdollisuuksista ja haasteista. Tilaisuuksissa pureudutaan eri-ikäisrakenteisen metsänhoidon perusteisiin ja menetelmiin.
Puuntuotosta ja metsätalouden tuottavuutta verrataan nykyisin vallitsevaan tasaikäiskasvatukseen esimerkkilaskelmien avulla. Lisäksi käsitellään puunkorjuun haasteita ja monimuotoisuuden säilymistä.
Myös uusien menetelmien tutkimus tiivistyy. Metsäntutkimuslaitoksen käynnistämä tulevaisuuden metsien tutkimusohjelma tuottaa perusteet ja toimintamallit eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatukselle ja puunkorjuulle. Samalla se vertailee eri metsänkasvatustapoja useista näkökulmista.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
