”Metsätaloudella eväät kestävään talouskasvuun”
Hallitus keskustelee parhaillaan täsmäelvytyksestä, työpaikoista ja kestävästä talouskasvusta. Kestävän metsätalouden mahdollisuudet kannattaa ehdottomasti pitää mielessä, muistuttaa MTK:n Juha Marttila.”Metsäteollisuusyhtiöiden osavuosikatsaukset osoittivat, että Suomessa voi pärjätä oikealla tuotepaletilla ja toimintatavalla”, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila keskiviikkona.
Marttila viittasi puheessaan käytännössä pelkästään Suomessa toimivaan Metsä Groupiin, joka teki selvästi paremman tuloksen kuin globaalit kilpakumppaninsa.
Marttilan mukaan Suomen metsäsektorin kilpailutekijöitä ovat puuvarat ja niiden laatu, osaaminen ja infrastruktuuri. Hän painottaa, että kansallisen metsäohjelman uudistamisen ohjenuorana tulee olla koko sektorin kilpailukyky.
”Avainasemassa on suomalaisen metsänomistajan menestyminen. Kun metsänomistus ja puunmyynti on kannattavaa, menestyy puun jatkojalostuskin.”
Myös EU-politiikassa on huolehdittava, että Suomi voi jatkossakin hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja ja rakentaa niiden varaan uutta talouskasvua.
”Metsänomistajan edun mukaista on, että saamme EU:lle kokonaisvaltaisen metsästrategian eikä puun käyttöä estetä keinotekoisella byrokratialla”, Marttila sanoi.
Marttila puhui keskiviikkona metsänomistajille Kouvolassa Mhy Kymenlaakson, alueen MTK-yhdistysten ja Osuuspankkien metsäiltamissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

