Metsäkonevalmistajien tilauskirjat pullistelevat
Asentaja Janne Sallinen valmisteli puskulevyn kiinnittämistä John Deere Forestryn Joensuun tehtaalla maanantaina. Lari Lievonen Kuva: Viestilehtien arkistoMetsäkonevalmistajille viime vuosi oli paras vuoden 2008 jälkeen. Toimitusmäärät kasvoivat ja tilauskirjat täyttyivät. Myös näkymät ovat lupaavat, vaikka Venäjän tilanne arveluttaa.
John Deere Forestry on palkannut lisää työntekijöitä Joensuun tehtaalleen ja Ponsse Vieremälle Ylä-Savoon.
Tuotantoaan on kasvattanut myös Komatsu Forest, joka kokoaa metsäkoneet Ruotsin Uumajassa. Komatsu kahmi viime vuonna markkinaosuutta sekä Suomessa että Ruotsissa.
Maailman suurimman metsäkoneiden valmistajan John Deeren katkotun puutavaralajimenetelmän metsäkoneet tehdään Joensuussa, kokopuukorjuun koneet Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
John Deere Forestryn Joensuun tehtaanjohtajan Janne Haapasalon mukaan metsäkoneiden kysyntä on jatkunut hyvänä jo runsaan vuoden. Joensuun tehtaan tuotantoennätys on vuodelta 2008.
”Nyt ei olla ihan niissä luvuissa, mutta ei kovin kaukanakaan”, Haapasalo kertoo.
Tilauskanta on Haapasalon mukaan usean kuukauden pituinen.
”Uutta porukkaa on palkattu lisää reilut 60 henkilöä, jotta koneet saadaan toimitettua kohtuullisessa ajassa.”
Nyt Joensuussa työskentelee John Deeren palveluksessa yli 400 ihmistä. Alihankkijoista Suomen Levyprofiili Oy on muuttanut metsäkonetehtaan viereen Green Park -teollisuuspuistoon.
Suomessa metsäkonemarkkinoita hallitseva Ponsse on kasvattanut viennin osuutta. Vienti muodostaa liikevaihdosta jo 75 prosenttia.
Ponsse löi viime vuonna aiemmat ennätyksensä sekä liikevaihdossa että liiketuloksessa. Tältä vuodelta odotetaan vielä parempaa.
Ponssen toimitusjohtajan Juho Nummelan mukaan tilauskanta on kasvanut voimakkaasti.
”Viime vuosi oli vuoden 2008 jälkeen ensimmäinen vuosi, kun saatiin tehdä koneita täysillä suunniteltuun kapasiteettiin verrattuna.”
Tilauskannan nopean kasvun vuoksi Ponssen koneiden toimitusajat ovat venyneet jo niin pitkiksi, että muutamia kauppoja on menetetty kilpailijoille.
”Hieman markkinaosuus tuli Suomessa alas, mutta olemme edelleen hyvällä noin 40 prosentin tasolla.”
Ponsse aikoo nostaa Nummelan mukaan tasaisesti tuotantokapasiteettiaan.
Viime vuonna yhtiö palkkasi noin 150 uutta työntekijää, joista liki 40 Vieremälle Ylä-Savoon. Vieremällä työskentelee noin 500 ja koko konsernissa yli 1 200 henkilöä.
Venäjän talouspakotteet ja ruplan arvon lasku eivät vielä viime vuonna näkyneet metsäkonekaupassa.
”On selvää, että tänä vuonna Venäjän tilannetta pitää seurata entistä tarkemmin”, Nummela sanoo.
Japanilaisen Komatsun metsäkoneryhmä Komatsu Forest kasvatti markkinaosuuttaan viime vuonna sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomen toimintojen toimitusjohtajan Timo Korhosen mukaan maaliskuun lopussa päättyvän tilikauden myynti yltää uuteen ennätykseen ja tuloksesta muodostuu hyvä.
Komatsun metsäkoneryhmän liikevaihto nousee noin 450 miljoonaan euroon. Ponssen liikevaihto oli viime vuonna 390 miljoonaa euroa.
John Deere ei kerro erikseen metsäkoneryhmänsä tuloslukuja.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
