Luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja hiilen korvaamisesta puulla: "Viherpiiperrystä pahimmasta päästä"

Risto Sulkava ajatteli ennen, että metsätalous ja suojelu eivät sovi yhteen. Nyt joihinkin kysymyksiin löytyy ratkaisu jatkuvasta kasvatuksesta. Kuva: Lari Lievonen

Istumme Risto Sulkavan pirtin pöydän ääressä kahvilla ja puhumme euroista, moteista ja hakkuista. Niiden miettimisestä on tullut entiselle Luonnonsuojeluliiton puheenjohtajalle arkipäivää sen jälkeen, kun hän muutti maatilalle Vihtarin kylälle heinävedelle.

Metsään menen vain, kun haluan puolukoita, suppilovahveroita, katsella lintuja tai sitten, kun haluan rahaa. Muuten yritän välttää turhat työt.

Lampaat pitävät laiduntamalla yllä perinnebiotooppeja. Kesäisin järjestettävistä lammaspaimenviikoista on tullut suosittuja Heinäveden Vihtarissa sijaitsevalla tilalla. Kuva: Lari Lievonen

Sulkava on tehnyt tilan metsissä viime vuosina 15 hehtaarin edestä hakkuita, ja lisää on suunnitteilla. Viimeksi tasaikäisestä sekametsästä otettiin 180 mottia puuta pois, samanmoinen määrä jäi metsään lihomaan tukeiksi. Tiheänä kasvaneesta metsästä puuttuivat välikoon puut, ja taimille ei ollut riittänyt valoa. Metsikön kääntäminen jatkuvalle kasvatukselle ottaa aikaa.

Sulkava ja hänen vaimonsa työskentelevät yrittäjinä tilalla, jonka sen entinen isäntä testamenttasi luonnonsuojeluliitolle vuonna 2012. Tarkkaan kirjattuina vaatimuksina oli, että tila pidetään asuttuna ja sen toiminnalla edistetään luonnonsuojelua.

Kun sopivaa jatkajaa ränsistyneille rakennuksille ja huonolla hoidolla olleille metsille ei löytynyt, Sulkava ja hänen vaimonsa alkoivat haudutella ajatusta elämänmuutoksesta tilan pehtooreina.

"Teimme vaimon kanssa aikanaan päätöksen, että teemme Helsingissä uraa kymmenen vuotta, mutta sitten haluamme takaisin maaseudulle. Päätös tänne tulosta tuntui lopulta luontevalta eikä ole kaduttanut.”

Tilan metsät oli suojeltu jo aiemmin. Sulkavat hankkivat lampaita laiduntamaan niittyjä, rakennuksia korjattiin. Merkittävä tulonlähde Sulkaville ovat lammaspaimenviikot, perhehoitoon tulevat vanhukset ja työhyvinvointiryhmät. Sulkava auttaa myös maanomistajia luontokartoitusten ja Metso-hakemusten laatimisessa.

Mutta jätettiin tilan lähes 300 metsä­maahehtaarista 80 hehtaaria myös metsätaloudelle. Siitä saatavilla tuloilla tilaa on mahdollista kunnostaa.

Avohakkuita tilan metsissä ei tehdä lainkaan. Talousmetsät hoidetaan jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukaisesti. Sulkava on perehtynyt menetelmään viime vuosina lukemalla kaiken tutkitun tiedon, mitä menetelmästä on julkaistu, ja siksi istumme nyt puhumassa euroista ja metsätaloudesta. Niiden miettimisestä tuli yrittäjyyden myötä uudella tavalla jokapäiväistä Sulkavalle. Kun tilalla pitää korjata jotakin, raha tulee metsästä.

"Olen aivan vakuuttunut, että tuotto paranee jatkuvalla kasvatuksella päätehakkuuseen verrattuna. Tukkia saa tasaisesti, ja lisäksi välttyy uudistamiskustannuksilta. Vaikka miten lasken ja taivuttelen ja pyörittelen lukuja, euroja jää näin enemmän."

Sulkavaa harmittaa, että menetelmän riskejä korostetaan tarpeettomasti, vaikka ne osoittautuvat aina vääriksi. Otetaan esimerkiksi tuulituhot, joista varoitellaan.

"Kun kaatuu vain metsään jätettyjä pienempiä puita, tappiotkin ovat pienemmät. Alaharvennuksien jälkeen tuulen takia kaatuvat puut ovat niitä suurempia, ja niin myös tappiot."

Entä väite, että taimettuminen on vaikeaa peitteisessä metsässä?

"Paskapuhetta. Ei sellaista paikkaa olekaan, ettei syntyisi. Ennemmin taimia pitää aina poistaa, kun niitä syntyy liian tiheään."

"Usein sanotaan myös, että taimet kärsivät jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuista. Minä olen kokenut, että on vain hyvä, kun niitä vähän jääkin puiden alle, kun niitä on kuitenkin aina liikaa."

Jatkuvan peitteisyyden ansiosta linnun palaavat hakkuun jälkeen heti metsään jatkamaan elämää ja metsän pienilmasto säilyy ennallaan, Sulkava luettelee.

Iso harppaus monimuotoisuuden säilyttämisessä otettaisiin hänen mukaansa, jos jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin yhdistettäisiin päätehakkuissa vaatimuksena olevat erityisten elinympäristöjen suojavyöhykkeet.

Risto Sulkava liikkuu päivittäin tilan luonnonsuojelumetsissä, jossa elelee myös liito-oravia. Kuva: Lari Lievonen

Haastan vielä ilmastonmuutoksesta, nuoren metsän erinomaisesta hiilensidontakyvystä ja siihen liittyen metsän pitämisestä tiheänä. Sulkavalle tämä on yksinkertaista biologiaa ja matematiikkaa.

"Metsä sitoo hiiltä eniten 40–100-vuotiaana, ja jatkuvan kasvatuksen metsä on tässä ikävaiheessa koko ajan. 40-vuotias metsä sitoo melko lailla kaiken aurinkoenergian, eikä sitä katoa heinikkoon. Avohakkuussa ensimmäiset kymmenen vuotta menee tässä mielessä hukkaan."

Sulkavan mielestä jatkuvassa kasvatuksessa säästyy vaivaa ja rahaa, kun ei tarvitse uudistaa ja raivata.

"Metsään menen vain, kun haluan puolukoita, suppilovahveroita, katsella lintuja tai sitten, kun haluan rahaa. Muuten yritän välttää turhat käynnit metsässä."

Perehtyminen metsänhoitoon tuli Sulkavalle eteen hieman yllättäen Heinävedelle muuton myötä. Jatkuvaan kasvatukseen perehtyminen teoriassa ja käytännössä on tuonut myös yllättäviä vieraita.

Metsäalalla työskenteleviä, maanomistajia, opiskelijoita ja muita jatkuvasta kasvatuksesta kiinnostuneita käy nykyään tilalla katsomassa, miten metsänhoito täällä toteutetaan. Heidän kanssaan syntyy hedelmällisiä keskusteluja – väittelyitäkin – siitä, miten puita kannattaa kasvattaa ja kaataa.

Keuruun Haapaperän kylästä kotoisin oleva Sulkava on aina ollut sielultaan luonnonsuojelija, eikä sitä ole muuttanut ikä eikä maaseudulle muutto.

"Vaikka tiedän nykyään paljon taloudesta ja metsänhoidosta, sanon aina, että toimitte nyt luonnonsuojelijan kanssa."

Biologisia tosiasioita ei biologian tohtori voi Sulkavan mukaan kiistää.

"Helpottaisi, jos ihmiset ymmärtäisivät edes perusteita. Miten perkele sen voi selvemmin selittää, että iso puu sitoo aina enemmän hiiltä kuin pieni", Sulkava palaa hiilinieluihin.

Ja vaikka hänen mielestään puuta kannattaa totta kai kasvattaa ja käyttää, se, että kaikki fossiilisesta hiilestä tuotetut asiat voitaisiin korvata puulla, on hänen mielestään suurta harhaa.

"Kokonaisuus ja mittakaava ovat sellaiset, että se ei voi ikinä onnistua, sitä ei vain uskalleta sanoa ääneen. Se, että voitaisiin korvata kaikki maailman pakkaukset ja muovikääröt puulla, on viherpiiperrystä pahimmasta päästä."

Käymme pyynnöstäni tilan metsässä, jossa on tehty jatkuvan kasvatuksen hakkuita, mutta Sulkava ehdottaa, että kävelemme lammashaan kautta myös tilan luonnonsuojelualueelle. Siellä hän liikkuu mieluiten, yleensä perheen Ursus-koiran kanssa.

Valkoselkätikka on etsinyt lepän lahosta rungosta ruokaa ja kaatanut puun samalla sähköaidan päälle, jonka pitäisi pitää ilvekset erossa lampaista.

Vanhaan kuuseen Sulkava on tehnyt pöntön liito-oravalle. Haaveissa on ehtiä läheiselle lammelle ongelle edes yhdeksi päiväksi, mutta korjaustyöt ja vieraat ovat pitäneet miehen kiireisenä.

”Eilen lähdin illalla käymään tilan uudella lintutornilla, mutta pitihän sitä sinnekin ottaa mukaan muutama työkalu ja paikkojen viimeistelyksi meni.”