UPM keitti sellua Suomessa ennätysmäärän
UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan sellutehtaat tekivät viime vuonna erinomaista tulosta.
UPM:n sellutehtaat sijaitsevat Pietarsaaressa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Urugayn Fray Bentosissa.
Uruguayssa tuotantoa voitiin kasvattaa suuremman tuontantoluvan ansiosta.
Sellun kysyntä on maailmalla kasvanut tasaisesti. Tänä vuonna tulee myös lisää tuotantoa.
”Kapasiteetin lisäykset maailman sellumarkkinoilla voivat vaikuttaa kielteisesti markkinatasapainoon ja hintatasoon riippuen uusien tehtaiden käynnistämisajankohdista”, Pesonen sanoi torstaina esitellessään yhtiön viime vuoden tulosta.
Hän viittasi Stora Enson ja chileläisen Araucon hankkeeseen Uruguayssa ja brasilialaisen Suzanon tehtaaseen Brasiliassa.
Pesonen oli erittäin tyytyväinen sellun lisäksi vanerin sekä Euroopan ja Pohjois-Amerikan paperien tuotannon tulosparannuksiin.
Vanerin tulos oli loka–joulukuussa paras vuoden 2008 jälkeen.
”Myös sahat paransivat hurjasti kustannuksissa ja saivat hintoja ylös”, Pesonen kehui.
Sahojen lukuja UPM ei paljasta. Sahat sisältyvät Biorefining-liiketoimintaan yhdessä sellun kanssa.
Paperitehtaista erittäin hyvään kannattavuuteen yltää Kiinan Changshun tehdas.
Euroopassa paperitehtaiden kannattavuuden Pesonen odottaa paranevan käynnissä olevien säästöjen ansiosta.
UPM:n liikevoitto ilman kertaeriä nousi viime vuonna 683 miljoonaan euroon edellisvuoden 556 miljoonasta eurosta. Liikevoitto suhteutettuna liikevaihtoon nousi 5,3 prosentista 6,8 prosenttiin.
Viime vuoden viimeistä neljännestä Pesonen kuvasi ”tyydyttäväksi päätökseksi” vuodelle. Se ylitti yhtiötä seuraavien analyytikoiden odotukset.
Pesosen mukaan 200 miljoonan euron säästöohjelma on toteutunut nopeasti. Viime vuoden lopulla säästöistä oli saavutettu 48 prosenttia. Tämän vuoden loppuun mennessä kasassa pitäisi olla loput.
Tämän vuoden alkupuoliskon näkymää Pesonen kuvasi vakaaksi.
Euroopan komissio julkisti viime viikolla esityksensä uusiutuvan energian tuista ja päästötavoitteista vuoden 2020 jälkeen.
Hiilidioksidipäästöjä pitäisi vähentää Euroopassa 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Liikenteen polttoaineiden bio-osuutta ei enää vaadittaisi kuten nyt.
Pesosen mukaan komission uusi linjaus ei muuta UPM:n suunnitelmia investoida biodieselin tuotantoon.
”Jos päästötavoitteet aiotaan saavuttaa, liikenteen päästöjä pitää vähentää. Uskon, että meidän asemamme yrityksenä säilyy siinä mielessä hyvänä”, Pesonen sanoi.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen on nousemassa UPM:n hallitukseen. Yhtiökokoukselle ehdotetaan Puheloisen valintaa.
Puheloinen aloittaisi UPM:n hallituksessa elokuussa, jolloin hän siirtyy puolusvoimain komentajan tehtävästä reserviin.
Pesonen kehui Puheloisen erinomaista Venäjän tuntemusta.
Puheloinen ei olisi ensimmäinen kenraali UPM:n historiassa. UPM:n edeltäjäyhtiön Yhtyneet Paperitehtaat perusti jalkaväenkenraali Rudolf Walden.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
