Joulupuun saa kympillä valtion metsästä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella ‒ pohjoisimmassa mukana vielä yksi erikoinen ehto
Kymmenen euron hintaisen luvan lunastaja saa hakea joulupuun valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä.Joulupuun voi tänäkin vuonna luvan ostettuaan hakea valtion metsästä Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella.
Kymmenen euron hintaisen luvan lunastaja saa hakea joulupuunsa valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä. Eteläisessä Suomessa vastaavaa lupamyyntiä ei ole, sillä valtion metsät ovat hajallaan ja laajoja yhtenäisiä metsäalueita on vähän.
Lisäksi Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla haettavan joulupuun tulee olla mänty, sillä kuusia kasvaa pohjoisimpien kuntien alueella harvassa.
Joulupuuta ei koskaan saa hakea suojelu- tai retkeilyalueilta, ja puun hakijan on varmistettava alueen kuuluminen Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Puita ei voi kaataa istutetusta taimikosta ja noudettava joulupuu saa olla enintään kolmen metrin mittainen.
Metsähallitus kehottaa ennen kuusenhakuun lähtemistä varmistamaan, että kohteen metsätie on aurattu. Joulupuu on noudettava tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä.
Mänty joulupuuna ei ole kuusimetsärajan pohjoispuolella tavaton näky, mutta etelämmässä se ei ole vakiinnuttanut paikkaansa joulupuuna. MT uutisoi vuonna 2018 Suomen Metsämuseo Luston, Joulupuuseura ry:n ja Luonnonvarakeskuksen Kaunein joulupuu -äänestyksestä, jossa näkemys joulumännystä oli yksimielinen.
230:stä kyselyyn vastanneesta henkilöstä yli 70 prosenttia ei halunnut joulupuuksi mäntyä. Mäntyä vierastettiin jopa enemmän kuin muovikuusta, jota ei huolinut joulupuuksi noin 60 prosenttia vastaajista.
Kuusilupia on saatavilla Eräluvat-verkkokaupassa sekä Tiedekeskus Pilkkeessä Rovaniemellä.
Joulukuusiluvan hinta on 10 euroa, sisältäen 24 prosentin arvonlisäveron.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






