Kuitupuun tuontisatamiin väheni
Tuonti
kasvoi
tammi–lokakuussa
ainoastaan Saimaan rantojen tehtaille.
Yhtiöt toivat tammi–lokakuussa Suomen satamiin puuta liki viidenneksen vähemmän kuin viime vuoden tammi–lokakuussa, ilmenee Trafin tilastosta. Aluksilla tuodaan pääasiassa pyöreää kuitupuuta ja haketta Baltian maista ja Venäjältä.
Tuonti kasvoi tammi–lokakuussa ainoastaan Saimaan rantojen tehtaille. Miljoonan kuutiometrin tuonnin raja ylittyy tänä vuonna Saimaan alueen lisäksi vain Kotka-Haminassa.
Stora Enso toi Oulun paperikoneilleen lyhytkuituista sellua tammi–lokakuussa 284 000 tonnia. Koko vuoden tuonti vastaa keskikokoisen eurooppalaisen sellutehtaan vuosituotantoa.
Viron valtion metsien koivukuitupuun hankintahinta nousi syyskuussa 30,6 euroon kuorettomalta kuutiometriltä. Hinta on ollut korkeampi viimeksi joulukuussa 2011. Haapakuitupuun hinta nousi yli 19 euroon, sitä korkeampi hinta löytyy tammikuulta 2011.
Havukuitupuun tienvarsihinta on liikkunut Virossa viime kuukaudet 26–28 eurossa, kuusi on ollut euron verran mäntyä huokeampaa.
Tuontipuun, myös maitse kuljetetun, keskihinnat olivat elokuussa rajalla männyn 63, kuusen 48 ja koivun 49 euroa kuorelliselta kuutiometriltä. Kotimaan kuitupuun hankintahinnat olivat elokuussa vastaavassa järjestyksessä 30, 31 ja 30 euroa kuutiometriltä.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
