Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsä Group ei näytä puutavaran katkontalistaa metsänhoitoyhdistykselle

    MTK:n mukaan yhtiö on heikoilla hangilla katkontatiedon panttauksen kanssa.
    Onnistunut puukauppa edellyttää katkonnan osumista kohdalleen. Viime vuonna yli kaksi miljoonaa kuutiota tukkia ohjautui muualle kuin sahaukseen.
    Onnistunut puukauppa edellyttää katkonnan osumista kohdalleen. Viime vuonna yli kaksi miljoonaa kuutiota tukkia ohjautui muualle kuin sahaukseen. Kuva: Ilpo Paananen

    MTK:n mukaan puutavaran mittauslaki edellyttää katkontatietojen luovuttamista metsänomistajille. Lain tulkinnasta on kuitenkin erilaisia käytäntöjä jopa metsäyhtiöiden välillä.

    ”Ellei metsänomistaja saa tietoa katkonnasta, hän ei voi varmistaa puukauppasopimuksen toteutumista. Niin sanottu lyhyt pölkkylista ei siihen riitä”, tiivistää kenttäpäällikkö Tapio Lauri MTK:sta.

    Maa- ja metsätalousministeriön ylimetsänhoitaja Matti Heikurainen näkee asian toisin. Hänen mukaansa puutavaran mittauslaki ei ota sopimusasiaan kantaan.

    ”Ministeriön tulkinnan mukaan puun katkonta on sopimusasia. Sen sijaan puutavaran mittaus on lailla säädeltyä ja tarkkaa.”

    Heikurainen kannustaa puukaupan osapuolia ottamaan tästä tulkinnasta kopin ja laatimaan sopimuskäytännöt sellaisiksi, että ne vahvistavat keskinäistä luottamusta.

    MTK:n mukaan puutavaran mittauslaki on sinällään kunnossa, mutta kyseinen tulkinta on outo. Etenkin kun maa- ja metsätalousvaliokunta on todennut omassa mietinnössään, että kyseiset tiedot on luovutettava siinä laajuudessa, että niiden perusteella voidaan todeta mittauksen tulleen tehdyksi puukauppasopimuksen mukaisesti.

    Metsänomistajien ja metsäyhtiöiden välillä on ollut vääntöä asiasta.

    Siihen liittyen UPM ilmoitti maanantaina, että se laajentaa metsänomistajille tarjottavaa puukaupan mittaustietoa.

    Metsänomistajalle lähetetään puukaupan yhteydessä mittaustodistus korjatuista puista. Tämän lisäksi metsänomistaja on saanut pyynnöstä vuodesta 2016 alkaen puutavaran katkontaerittelyn, josta selviää katkotut puut puutavaralajeittain.

    Jatkossa metsänomistaja saa UPM:ltä pyydettäessä myös tukkitaulukon oman puukauppansa puista.

    ”Haluamme antaa metsänomistajalle kaiken mahdollisen tiedon avoimesti, sillä luottamuksellinen suhde asiakkaisiimme on ensiarvoisen tärkeää”, UPM:n metsäjohtaja Sauli Brander kertoi.

    Myös Metsä Group on jäsenpalvelujohtaja Tomi Salon mukaan panostanut avoimuuteen. Se antaa metsänomistajalle pyynnöstä niin kutsutun pitkän motolistan.

    Puukauppaa käyville metsänhoitoyhdistyksille tietoja ei kuitenkaan luovuteta, sillä yhtiö pitää yhdistyksiä kilpailijoinaan. Tietojen luovuttaminen niille johtaisi Salon mukaan kilpailulain tulkinnan kannalta harmaalle alueelle.

    ”Kiistatilanteet ovat poik­keus säännöstä. Sellaisen ratkaisemiseksi voimme näyttää katkontatiedot metsänomistajan valtuuttamalle metsänhoitoyhdistykselle”, Salo toteaa.

    MTK on kilpailulain tulkinnasta toista mieltä. Asiaa on kysytty myös kilpailuviranomaisilta.

    ”Metsä Group on perusteluittensa kanssa heikoilla hangilla. Etenkin UPM:n tekemän ratkaisun jälkeen”, Lauri toteaa.

    Katkonnan onnistumisella on suuri merkitys metsänomistajan kantorahatulojen kannalta. Epäonnistunut katkonta rokottaa potista jopa kymmeniä prosentteja.

    Katkonnan valvonnan tär­keyttä lisää kuitupuun kasvanut kysyntä. Kun sahauksen kannattavuus on samaan aikaan heikko, metsänomistajat pelkäävät, että tukkikokoista puuta ohjautuu kuitupinoon.

    Aiemminkin sellutehtaita on jouduttu syöttämään tukilla pahojen kelirikkokausien aikana. Silloin vaihtoehtona on ollut tehtaan pysäyttäminen.

    Sahateollisuuden tilaston mukaan viime vuonna tukkina ostetusta puumäärästä noin kaksi miljoonaa kuutiota ohjautui jonnekin muualle kuin sahoille.

    ”Luvut osoittavat, että tukkia on päätynyt sellutehtaille. Metsänomistajille se ei ole ongelma, jos ne on maksettu tukkeina”, toteaa Sahateollisuus ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Anniina Kostilainen.

    Sahojen ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tukkien keittäminen selluksi ei kuitenkaan ole toivottavaa, Kostilainen muistuttaa.

    Tänä vuonna tukin hakkuu ja sahausmäärät ovat olleet viimevuotista paremmin tasapainossa.

    Aiheesta keskusteltiin kansanedustaja Anne Kalmarin (kesk.) järjestämässä tilaisuudessa eduskunnassa keskiviikkona.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.