Voimalaitoksiin tarvitaan ”energiakuitupuuta” ja turvetta
Metsäenergian kasvutavoitteet katetaan luontevimmin aineskokoista runkopuuta polttamalla, sillä sitä metsissä riittää. Vanhat voimalaitokset vaativat puun rinnalle myös turvetta.TAMPERE (MT) Tukki- ja kuitupuun rinnalle tulee puukaupassa yhä useammin ainespuukokoon yltävä energiapuu, ”energiakuitupuu”. Sitä metsissä riittää yllin kyllin, totesi Metsänomistajaliitto Länsi-Suomen toiminnanjohtaja Marko Mäki-Hakola Suomen Metsäkeskuksen Puuenergiaa päästöillä vai ilman -seminaarissa.
”Puuta ei voi varata tiettyyn käyttöön. On hölynpölyä, ettei kuitupuuta saisi polttaa, niin on tehty aina.”
Uhkana metsäenergiabuumille on korjuutyön laatu. Noin puolessa energiapuuhakkuista työn laadussa on huomautettavaa. Jos metsistä halutaan energiapuuta, suunnan on muututtava, sillä työnjälkeen pettynyt ei välttämättä myy energiapuuta toiste, Mäki-Hakola varoitti.
”Ensiharvennuksen päätuote on metsänhoito.”
Kantojen korjuuta monet seminaarin puhujista pitivät kyseenalaisena.
”Kannot eivät ole ratkaisu. Energiakuitupuusta löytyvät volyymit”, sanoi Tampereen energiatuotanto oy:n toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen .
Halmisen mukaan kannoista koituu ongelmia, koska niitä joudutaan maa-ainesten poistamiseksi käsittelemään ennen polttoa. Käsittely on kallista puhtaiden rankojen hakettamiseen verrattuna.
Kantojen polttamisen ilmastohyötykin jää vähäiseksi, kertoi WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas .
Kantojen poltto lisää hiilidioksidin määrää ilmassa vuosikymmeniksi, koska maahan jätettynä kannot lahoavat hyvin hitaasti palamiseen verrattuna. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii kantoenergiaa ripeämpiä toimia.
Halminen korosti turpeen tarpeellisuutta. Jos sen saatavuus lakkaa, Tampereella puunkin polttaminen loppuu, sillä voimalaitostekniikka on rakennettu turpeen varaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


