Kuhan kaupallisen kalastuksen alamitta nousee – kalastajat: Kova isku rannikon kaupalliselle kalastukselle
Vapaa-ajankalastuksessa alamitta on jatkossakin 42 senttimetriä.
Saaristomereltä saadaan noin kaksi kolmasosaa merialueilla tapahtuvan kaupallisen kalastuksen kuhasaaliista. Kuva: Jaana KankaanpääKuhan alamitta nousee ensi vuoden alusta Saaristomeren ja Pohjanlahden ryhmään I kuuluvien päätoimisten kaupallisten kalastajien osalta 37 senttimetristä 40 senttimetriin. Suomenlahden ja sisävesien ryhmän I kaupallisten kalastajien osalta alamitta sen sijaan nousee 40 senttimetristä 42 senttimetriin.
Ensi vuonna voimaan astuvat muutokset perustuvat vuoden 2016 alussa voimaan tulleen valtioneuvoston kalastusasetuksen siirtymäsäännöksiin. Vapaa-ajankalastuksessa alamitta on jatkossakin 42 senttimetriä.
Kuhan alamitan noston tavoitteena on ministeriön mukaan kasvattaa erityisesti Saaristomeren kuhan saaliskokoa, hyödyntää kuhien kasvupotentiaalia sekä estää niiden keskikoon pienentyminen. Näin tavoitteena on varmistaa kuhakantojen suotuisa kehitys, mikä on ministeriön mukaan keskeinen edellytys sekä kaupallisen että vapaa-ajankalastuksen mahdollisuuksien paranemiselle.
Saaristomereltä saadaan noin kaksi kolmasosaa merialueilla tapahtuvan kaupallisen kalastuksen kuhasaaliista.
Kalatalouden Keskusliiton mielestä ministeriön päätös on kova isku rannikon kaupalliselle kalastukselle. Liitto on huolissaan siitä, että kun kalastajat joutuvat jatkossa käyttämään nykyistä harvempia verkkoja, uivat jatkossa kuhien lisäksi myös ahvenet verkkojen läpi.
Kuha, ahven ja siika ovat rannikkokalastuksen tärkeimpiä saalislajeja. Kalatalouden Keskusliiton mielestä voidaankin kysyä, mistä kala saadaan jatkossa kaupan tiskille ja kuluttajan ruokapöytään.
"Kuhakannoissa on suurta vaihtelua, joten yhtenäisiä rajoituksia on vaikea sovittaa koko Suomeen. Kuhankalastuksen säätely on parasta ratkaista alueellisesti. Kuhan pyyntimittoja ja mahdollisia rauhoitusaikoja ja -alueita tulee ministeriön viestin mukaisesti tarkastella kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa", Kalatalouden Keskusliiton kalastusbiologi Malin Lönnroth toteaa tiedotteessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
