Niemi: Metsätalous ja vesistöt – vesienhoito on vahva osa arjen metsätaloutta

Suomi on vesien ja metsien maa. On noroja, puroja ja lähteitä sekä jokia, lampia ja järviä, joilla kaikilla on erityinen rooli suomalaisessa metsäluonnossa.

Monipuolinen vesienhoito on vahva osa arjen metsätaloutta. Se ei ole enää erillinen lisätoimi vaan mukana suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa niin hakkuissa, maanmuokkauksessa, lannoituksessa, kunnostusojituksessa kuin metsäteiden rakentamisessakin. Toimet ovat sekä ennaltaehkäiseviä että korjaavia.

Metsäsertifioinnin vaatimusten mukaisesti kaikkien vesistöjen reunoille jätetään suojavyöhyke hillitsemään mahdollisia kiintoaine- ja ravinnevalumia. Suojavyöhyke on myös koti veden ja kuivan maan rajapinnan eliöyhteisölle.

Suojakaistan yksittäistä metrimäärää on usein vaikea asettaa, sillä siihen vaikuttavat niin maan kaltevuus, pohjaveden korkeus kuin maalaji ja eroosioherkkyys. Erityistä varovaisuutta noudatetaan lohikala- ja raakkupitoisissa vesissä, joiden suojavyöhykevaatimukset ovat kaikilla toimijoilla tiukentuneet viime vuosina.

Ennakointi tarkoittaa myös herkimpien kohteiden puunkorjuun välttämistä sulan maan aikaan ja toisaalta erilaisia siltarakenteita pienvesien ylityksessä.

Aiemmin vesistöihin vaikuttaneet uudisojitukset on käytännössä lopetettu. Esimerkiksi Metsähallitus lopetti uudistusojitukset jo vuonna 1994.

Turvemaat ovat edelleen tärkeä osa metsätaloutta ja vedenpinnan sääntelyyn haetaan yhä monipuolisempia ratkaisuja. Vesienhoidon ohella on tärkeä taata puuston uudistuminen ja uuden puusukupolven jatkokehitys. Siksi turvemaillakin tarvitaan usein aktiivista metsänuudistamista.

Aikoinaan virtavesien uomia oikaistiin ja ruopattiin lähinnä puun uittoa varten. Nyt toimia tehdään päinvastaiseen suuntaan: uomia kivetetään sekä sorastetaan, kuivattuja uomia vesitetään ja virtavesiin lisätään puuta muokkaamaan virtausta. Oiva esimerkki siitä, että kukin sukupolvi toimii sen hetkisen parhaan tiedon ja tarpeen mukaan.

Julkisuudessa eniten huomiota on saanut tuottamattomien ojitusalueiden ennallistaminen. Sillä tasataan valumia ja päästöjä alapuolisiin vesistöihin. Ennallistamisen kustannustehokkuus paranee, jos se toteutetaan muiden metsätaloustoimien ohella.

Isona kysymyksenä ovat laajat suoaltaat, joissa moni maanomistaja on osallisena. Toteutuksessa on löydettävä kaikille yhteensopivia keinoja ja varmistettava myös, ettei vettäminen johda talouskäytössä olevien alueiden vedenpinnan liialliseen nousuun.

Metsäsektori on viime vuosina panostanut isosti vesikysymyksiin lisäämällä asiantuntijaresursseja luonnonhoitoon sekä kouluttamalla metsäasiantuntijoita ja urakoitsijoita. Kehittyneet suunnittelutyökalut ja kasvava kokemus näkyvät tuloksissa: valumia ehkäistään tehokkaammin, samalla kun soita ennallistetaan ja virtavesiä kunnostetaan ennätystahtiin.

Se, miten yhä lämpenevä ilmasto laittaa lusikkaa soppaan, on kasvava huoli. Emme voi jättää sitä huomioimatta.